Yellowstone sijaitsee suurimmaksi osaksi Wyomingin osavaltion alueella. Alueelle pääsee tietysti autolla, ja sisäänkäynnit löytyvät jokaisesta pääilmansuunnasta. Me tulimme lännestä, ja siksi päivän aikana tuli ajeltua kolmen osavaltion alueella; lähdimme aamulla Idahosta ja läntinen sisäänkäynti on juuri ja juuri Montanan puolella. Sisäänpääsymaksu on henkilöautolta 25 $ (ihmisistä ei mene erillistä maksua), ja viikon voimassa olevalla lipulla pääsisi käymään myös Grand Tetonin kansallispuistossa. Sisäänkäynnille sai jonottaa hetken, mutta muualla ruuhkia ei onneksi juurikaan ollut. Puisto on sen verran suuri, että isokin ihmisjoukko mahtuu sinne hyvin.
Reittimme Yellowstonessa kulki puiston eteläistä puolta: ensin ajoimme geysiralueelle, sieltä järvialueelle ja lopuksi teimme koukkauksen pohjoisen suuntaan kanjonialueelle ennen poistumista itäisen sisäänkäynnin kautta. Aika kului yllättävän nopeasti, sillä maisemat ovat niin huikeat ja nähtävää on niin paljon, että pysähdyksiä tulee väkisinkin tehtyä jatkuvasti. Nopeusrajoitus on useimmiten 45 mph, tosin tiukoissa mutkissa tai ruuhkaisilla alueilla rajoitus on matalampi.
Ensimmäinen kohteemme, geysiralue, oli varsin kiehtova. Alueella on paljon kuumia lähteitä, mutalähteitä ja geysirejä, ja siksi hajukin on monin paikoin aika voimakas. Rikki haisee kananmunalle ja muut kaasut ihan vaan pahalle. Lähteissä kupliva vesi on tosiaankin lähes kiehuvaa, sillä niistä nouseva höyrykin tuntui iholla kuumalta. Kuumia lähteitä oli jopa järven pohjassa. En välttämättä haluaisi syödä siitä järvestä pyydystettyä kalaa...
Yellowstonen kuuluisin geysir on tietysti Old Faithful, joka tosin ensin vaikutti enemmänkin Old Lamefulilta päästellessään ilmoille vain vähän höyryä eikä mitään muuta. Hetken päästä ihmisiä alkoi kuitenkin kerääntyä paikalle yhä enemmän, ja kuulimme että purkautuminen olisi edessä noin vartin päästä. Jäimme odottamaan, onneksi. Old Faithful osoittautui maineensa veroiseksi, suihku nousi monen monen metrin korkeuteen ja koko näytös kesti yllättävän pitkään.
Järvialue oli kokonaisuudessaan hieno, ja siellä kulkevissa joissa oli upeita koskia. Välillä tosin tuntui kuin olisimme olleet Suomessa, sillä kasvillisuus ja vesimaisema tuntuivat näyttivät niin tutuilta. Paitsi että ympärillä näkyi vuoria ja kaikki oli suurempaa kuin kotimaassa...
Päätimme piipahtaa vielä kanjonialueella, mikä osoittautui mitä parhaaksi ratkaisuksi. Matkalla näimme biisoniperheen (jotka jäivät varmasti aivan tahallaan tallustelemaan tielle autojonon eteen) ja lisää hienoja maisemia sekä "mutatulivuoren". Perillä odottikin taas aivan toisenlainen maisema, "Yellowstonen Grand Canyon". Me ajoimme kanjonin pohjoisreunalle. Kallioiden värimaailma oli aivan kuin jostakin maalauksesta, ja alhaalla virtasi joki. Joki tekee melko suuria pudotuksia ja synnyttää siten hienoja vesiputouksia. Pääsimme katselemaan yhtä putousta aivan vierestä: parkkipaikalta lähti polku, joka vei noin sata metriä alempana olevalle näköalapaikalle. Ensi kerralla voisi tietysti muistaa ottaa vesipullon mukaan...paluumatka ylämäkeen oli yllättäen aika paljon rankempi kuin matka alaspäin.
Matkalla pois puistosta vastaamme käveli tiellä vielä yksi biisoni. J pysäytti auton kuvan ottamista varten ja yritti samalla vähän jutella otukselle, mutta se vain mulkaisi meitä pahasti. Hienot maisemat jatkuivat vielä pitkään kansallispuiston jälkeenkin, ja loppumatkan ajelimme täysikuun loistaessa taivaalla. Huomenna ajelemme Coloradon puolelle Denveriin, mistä jatkamme matkaa taas seuraavana päivänä. Pitkiä ajopäiviä on nyt luvassa useampia, sillä tarkoitus olisi ehtiä Chicagon kulmille maanantai-illaksi.
Ja vielä pieni loppukevennys: kyllä oravatkin osaavat kerjätä. Tämä kaveri seisoi tuossa samassa asennossa varmaan minuuttien ajan ja yritti kai näyttää mahdollisimman söpöltä. Harmi, että kaikki ihmiset vain räpsivät kuvia eikä herkkupaloja tainnut herua.
// A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti