tiistai 9. elokuuta 2011

Yhteenvetoa

Nyt kun jet lagista on jo vähän palauduttu ja kotiin on asetuttu, voisin tehdä jonkunlaisen yhteenvedon reissusta.

 
 Autoilu. Autona meillä oli siis Nissan Altima, jolla oli lähtiessä ajettu reilut 11000 mailia. Kulkupeli palveli oikein loistavasti ja luotettavasti, ja matkanteko sillä sujui varsin leppoisasti. Automaattivaihteet ja vakionopeudensäädin kuuluivat tietysti asiaan, ja niiden ansiosta pitkienkin matkojen ajaminen oli helppoa. En ole vielä laskenut, kuinka paljon meillä matkan aikana meni polttoaineeseen rahaa, mutta keskimäärin bensalitra maksoi n. 0,8€ (tankkasimme premium-bensaa eli sitä kalleinta, normiversiot maksoivat vähän vähemmän) ja varsinkin pitkää matkaa ajettaessa kulutus ei päässyt pompsahtelemaan ihan hirveisiin lukemiin. Veikkaisin, että keskikulutus oli n. 7 litraa/100 km. Kuuden viikon aikana maileja kertyi ihan vähän päälle 10000, eli kilometreiksi muunnettuna matkustimme yli 16000 km.

Jenkkilässä autoilu on helppoa. Monikaistaisiin teihin tottuu nopeasti. Suosittelen ajamaan keskikaistaa tai ainakin suht keskellä, etteivät liittymät tai kaistojen päättymiset pääse yllättämään. Amerikkalaiset ajelevat usein miten sattuu. Liikenneympyröissä ei osata ajaa (joko vilkutetaan väärin tai pysähdytään ympyrässä väistämään ympyrään ajavia autoja). Vilkkua näkee käytettävän harvoin, mutta sen sijaan sekopäisiä kaistanvaihtoja näkee todella usein. Jos autoilijalla on joku ongelma, hän napsauttaa usein vain hätävilkut päälle ja jatkaa ajamista. Ylämäkeä ajavat rekat käyttävät yleensä myös hätävilkkuja, kun vauhti alkaa mäessä hidastua.

San Diego
 Nopeusrajoitukset olivat kaupunkien ulkopuolella yleensä 55-75 mailia tunnissa osavaltiosta ja tiestä riippuen. Joissakin paikoissa ihmiset kaahaavat tosi kovaa ylinopeutta ja toisinaan sitten ajetaan hyvinkin rajoitusten mukaisesti. Me pidimme nyrkkisääntönä yleensä sitä, että ajamme muun liikenteen mukaan (paitsi ihan kauheimpien kaahaajien vauhtiin emme lähteneet).

Joillakin isoimmilla moottoriteillä (ja esim. Kaliforniassa silloille ajettaessa) on käytössä tietullit. Käytännössä siis ajoimme tietulliasemalle ja siellä sellaisesta portista läpi. Meillä oli käytössä laite, joka maksoi tullin automaattisesti, ja maksut veloitettiin vuokra-ajan päättyessä luottokortilta. Tullit voi maksaa myös käteisellä, mutta automaatin kanssa asioiminen on huomattavasti nopeampaa. Yleensä tietullit maksoivat jotain yhden ja kahden dollarin väliltä, mutta esimerkiksi New Yorkin seudulla tullimaksut olivat useamman dollarin luokkaa.

Texas
 Majoitus. Meillä kävi tosi hyvä tuuri majoituspaikkojen suhteen, sillä paria poikkeusta lukuunottamatta missään ei ollut valittamista. Varasimme majapaikan yleensä edellisenä iltana tai samana aamuna ennen ajomatkalle lähtöä netistä. Hakukoneena käytimme roomgator-sivustoa ja varaukset teimme yleensä hotels.comin kautta. Isoissa kaupungeissa ja turistikohteiden lähellä majoituksen hinnat ovat huomattavasti kalliimpia kuin syrjäisemmillä seuduilla, ja auton ansiosta meillä oli mahdollisuus etsiskellä sopivaa majoitusta melko isolta säteeltä. Sijainnin lisäksi ajankohta vaikuttaa paljon: esimerkiksi liikematkailuun painottuvassa Phoenixissa majoituimme hienossa Radissonin hotellissa viikonloppuna alle 44€ hintaan. Välillä asuimme kalliimmin (esim. Las Vegas, Chicago, New York), mutta muilta osin majoituskustannukset olivat vähän reilut 60€/yö. Halvemmallakin olisi toki päässyt, mutta noin pitkällä matkalla sitä alkaa arvostaa siisteyttä, hiljaisuutta ja turvallisuutta.


Ruoka. Roskaruoka alkoi loppuvaiheessa jo todella kyllästyttää. Pikaruokaa on kaikkialla ja se on halpaa, joten sitä mekin söimme. Kun liikkuu koko ajan paikasta toiseen, ei ole mitään mahdollisuutta laittaa ruokaa itse. Välillä pääsimme nauttimaan mm. salaateista, mutta enimmäkseen ruokavalio on tänä kesänä ollut aika kamala. J kertoi jo aiemmin USA:n länsiosissa toimivasta In-N-Out-nimisestä hampurilaisravintolaketjusta, ja sen pidämme kyllä mielessä jos joskus vielä niille seuduille menemme. Tuore pikaruoka on aina vähän parempi kuin vähintään kerran pakastettu pikaruoka. Whole Foods Marketia olemme myös mainostaneet moneen kertaan. Herkkuosastolta eniten tuli maisteltua jäätelöitä, juustokakkuja ja Salt Water Taffya eli ihanan pehmeää toffeeta, josta on olemassa ihan mieletön määrä eri makuja.

Paikat. Näimme reissun aikana niin paljon upeita maisemia ja kauniita kaupunkeja, että muistojen kokoamiseen menee varmaan todella pitkään. Oli mahtavaa nähdä, miten monenlaista seutua Yhdysvaltojen kokoiseen maahan mahtuu. Osa matkan hienoutta oli nimenomaan siinä, että näimme turistikohteiden ja isojen kaupunkien lisäksi paljon sellaista, mitä kaikki eivät matkallaan kohtaa. Tiivistetysti voin kuitenkin kertoa, että kävimme matkan aikana 27 eri osavaltiossa (joissakin useamman kerran) ja lisäksi pyörähdimme Meksikon puolella. Ihan hieno saldo!


@ Navy Pier, Chicago
Autoparkki New Yorkin tapaan

Mikä oli parasta: Minulle parhaiten jäivät mieleen San Diego, San Francisco sekä Yellowstonen kansallispuisto. Kaksi ensimmäistä olivat jotenkin niin sympaattisen oloisia kaupunkeja, joissa olisi varmasti älyttömän paljon tekemistä ja näkemistä. Yellowstone taas oli toisella tavalla vaikuttava. Siellä olisimme varmasti viihtyneet pidempäänkin. Yksi päivä (tai ei edes ihan kokonainen päivä) oli vähän liian lyhyt aika alueen koluamiseen. Näiden lisäksi New York on edelleen aivan ihana kaupunki, eikä tämä kerta varmasti jäänyt viimeiseksi matkaksi omppukaupunkiin. Jos pitää heittää joku veikkaus J:n top kolmosesta, niin se voisi näyttää tältä: Las Vegas, Yellowstone ja Blue Ridge Parkway. Ja koska kaikkiin top-listoihin kuuluu aina se +1, minulla se on Albuquerquen gondolihissi- ja näköalapaikkakokemus. Luulen, että J on kanssani hyvin pitkälti samoilla linjoilla.

San Diego

Mikä jäi harmittamaan: Kolme asiaa. New Orleansissa olisin kovasti halunnut suolle katsomaan alligaattoreita ja muita elukoita, mutta ilma oli niin kuuma ja kostea, että se reissu piti jättää väliin. Toiseksi harmittaa tosi paljon, että emme päässeet San Franciscossa ollessamme käymään Alcatrazissa. Pienenä vinkkinä kaikille voin sanoa, että liput kannattaa varata vähintään kaksi viikkoa etukäteen. Kolmanneksi vähän harmittaa, ettemme käyneet Chicagossa Willis Towerissa. Siellä olisi ollut hieno näköalapaikka, jossa on lasinen lattia eli sieltä voi katsoa maisemia suoraan alapuolella. Ensimmäinen ja viimeinen eivät J:n mielestä olleet kai kovin suuria menetyksiä, mutta Alcatrazin näkemättä jääminen harmittaa meitä molempia. Tietysti voisimme harmitella monia muitakin asioita, esim. mitä kaikkea jäi reittivalinnan takia näkemättä, mutta olemme varsin tyytyväisiä sekä aikatauluun että reittivalintaan. Florida jäi nyt kokonaan väliin, mutta se ei haittaa - sinne voi tehdä toisenlaisen lomareissun sitten joskus, ja ehkä samalla pääsee näkemään niitä alligaattoreitakin.


Kotona on kiva olla. :)

// A

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Viimeisiä päiviä

Huh. Niin ne päivät vain hujahtivat ohi, ja nyt ollaan taas kotona. Oli kyllä tarkoitus päivittää kuulumisia myös New Yorkista kohtuullisen tiheään tahtiin, mutta yllättäen iltaisin olo oli niin töttöröö, ettei mitään järkevää tekstiä olisi kuitenkaan saatu aikaan. Nythän on siis paljon parempi tilanne, kun olemme valvoneet suunnilleen vuorokauden putkeen ja vielä pitäisi muutama tunti sinnitellä sopivaa nukkumaanmenoaikaa odotellessa...

Sunnuntai ja maanantai kuluivat - yllätys yllätys - turistimeiningeissä. Ostimme yhdeksi päiväksi hop on hop off -liput sightseeing-bussilinjalle. Lipulla sai siis vuorokauden ajan matkustaa tietyllä nähtävyysbussireitillä, jäädä pois haluamallaan pysäkillä ja napata sitten sopivalla hetkellä seuraava bussi jolla jatkaa matkaa. Lippu oli kalliimpi kuin esim. tavallinen bussi tai metro olisi ollut, mutta siinä mielessä mukavampi vaihtoehto, että reitille osui varmasti monia hienoja nähtävyyksiä. Ja koska matkustettiin bussin katolla, myös kuvia oli helppo räpsiä. Lisäksi mukana oli opas, joka osasi kertoa aina jotakin jännää eri kaupunginosista ja niiden historiasta. Päivän aikana ajelimme Manhattanin eteläkärkeen Battery Parkin ohi ja teimme mutkan kävelemällä Chinatownissa. Matkan jatkuessa bussi ajoi myös esim. Rockefeller Centerin ohi. Pakko sanoa, että New York on niin täynnä upeita vanhoja rakennuksia, että kameran muistikortilla on varmaan kymmeniä kuvia pelkästään taloista, vaikka tuntuu ettei niitä nyt niin hirveästi tullut räpsittyä... Katsokaa nyt vaikka näitä.


Maanantai oli viimeinen kokonainen päivämme New Yorkissa, ja silloin oli vuorossa odotettu Ellis Island. Saarella toimi ennen vanhaan siirtolaisten vastaanottokeskus, ja nykyään samoissa tiloissa on museo, joka kertoo noista ajoista. Saari museoineen on todella suosittu turistikohde, joten mekin saimme jonotella tovin jos toisenkin - ensin lippuluukulle (menopaluu lautalla 13$/hlö, museoon ei ole sisäänpääsymaksua) ja sitten lautalle. Eikä tämä sankari opi koskaan; aurinkorasva jäi laittamatta ja illalla oli olkapäissä nätti punainen sävy. Plussaa reissussa oli kuitenkin se, että lautta ajaa Liberty Islandin kautta, joten saimme hienoja kuvia Vapaudenpatsaasta, vaikka saarelle asti emme menneetkään.

Merimiesten muistoksi tehty patsas Battery Parkin satamassa

Lady Liberty ja Manhattan
 Ellis Island oli todella vaikuttava paikka. Museossa kävijät pääsevät katsomaan, mikä siirtolaisia oli vastassa heidän saapuessaan maahan. Sinne on koottu suuret määrät kaikenlaisia dokumentteja 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun siirtolaisuudesta ja siirtolaisista. Esillä oli mm. mainoksia Amerikan hienouksista, siirtolaisten passeja, laiva- ja junalippuja sekä lopulta yksi seinällinen Yhdysvaltain kansalaisuuden myöntäviä asiakirjoja. Arkistojen kätköistä löytyneiden papereiden lisäksi museossa on erillinen näyttely siirtolaisten mukanaan tuomista tavaroista; vaatteita, leluja, valokuvia, kirjoja...


osuusruo-kala :)

Tiistaina alkoi kotimatka, ja tänään iltapäivällä pääsimme lopulta kotiovesta sisään. On mahtavaa olla kotona, mutta on myös aika mahtavaa ajatella, millainen reissu meillä on takana. Kunhan tästä väsymyksestä ja aikaerosta selviää, voi alkaa muistella, mitä kaikkea ehdimme seitsemän viikon aikana tehdä ja nähdä. Varsinaista yhteenvetoa ei tässä vireystilassa pysty tekemään, joten sen aika on ehkä huomenna...tai ylihuomenna. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että on ollut aika hieno kesä. :)

// A

P.S. Shoppailusta sen verran, että voin ylpeänä todeta shoppailleeni Nykissä varsin vähän. Tein pari täsmäiskua vaatekaupoille, kun huomasin jotain "todella todella tärkeää" vielä puuttuvan (haha, varsinkin J:n mielestä kaikki ostamani on ollut älyttömän tarpeellista...). Osasyynä shoppailun vähyyteen on tietysti se, että sitä on tullut harrastettua ihan riittämiin jo aiemmin kesällä. Aivan yli minunkaan ostosteni määrä ei silti mennyt, sillä laukku painoi vain pari kiloa yli sallitun rajan, enkä saanut mitään sanktioita lähtöselvityksessä. :)

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Iso Omppu

Olemme katselleet New Yorkin menoa nyt pari päivää, ja ainakin minä tykkään kovasti. Olen käynyt täällä kerran aiemminkin, mutta silloin oli talvi. Auringonpaiste, lämpö ja kesäinen tunnelma sopivat tälle(kin) kaupungille oikein hyvin.

Hotellimme on niin hyvällä paikalla, että toistaiseksi olemme kulkeneet joka paikkaan kävellen. Eilen eli perjantaina lähdimme aamupäivällä tallustamaan kohti luonnonhistoriallista museota. American Museum of Natural History sijaitsee Central Parkin kupeessa 79. kadulla, joten muutama kadunväli tuli käveltyä. Ilma oli lämmin ja kostea eli kävelymatka oli aika hikinen, mutta näimmepähän samalla kaupunkia.


Museoon päästyämme säikähdimme lippujonoja, mutta onneksi bongasimme seinän vierustalta lippuautomaatit, joille ei tarvinnut jonottaa kovinkaan pitkään. Maksuvälineenä automaattiin kävi ainoastaan luottokortti, mikä saattoi selittää jonojen pituuseroa. Valitsimme liput, joihin kuuluu yleisnäyttelyiden lisäksi yksi erikoisnäyttely. Muutamien vaihtoehtojen joukosta valintamme osui Brain-nimiseen näyttelyyn. Hintaa lipuille tuli 25$/hlö.

Luonnonhistoriallisen museon tarjonnassa oli paljon hyvää. Toisin kuin esimerkiksi Chicagon tiede- ja teollisuusmuseossa, täällä suuri osa näyttelyistä sisältyi peruslipun hintaan. Luontoon liittyvän historian lisäksi museossa on esillä kansojen historiaa: työkaluja, koriste-esineitä, vaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Näytteille on koottu kunkin kulttuurin ominaisimpia piirteitä heijastavia esineitä. Kyseessä ei tosiaan ole mikään pikkumuseo, sillä esineitä on jokaisella osastolla todella paljon. Näyttelyt on jaettu maanosien mukaan, ja erot eri kulttuurien välillä olivat kyllä helposti nähtävissä.

Vanhoja egyptiläisiä sormuksia
Varsinaisen luonnonhistorian osalta jäi vähän hölmö olo. Ylimmässä kerroksessa oli toki hienoja muinaiseläinten luurankoja (ja niitä oli paljon), mutta muissa kerroksissa eri maanosien eläimistöä esiteltiin täytettyjen eläinten avulla. Meistä tuntui vähän hassulta katsella täytettyjä eläimiä, kun samoja otuksia voi katsella ihan elävinä aika monessa eläintarhassa. Kohdistimmekin energiamme enimmäkseen kulttuurihistoriaan ja kävelimme eläinten ohi juurikaan pysähtymättä.


Brain-näyttely esitteli nimensä mukaisesti aivojen toimintaa. Näyttely oli sinänsä ihan hyvä, mutta ei sisältänyt paljonkaan uutta tietoa. Alakouluikäisille se on varmasti huikea kokemus, mutta aika monet esitellyistä asioista olivat meille tuttuja koulusta biologian ja psykologian tunneilta. Joitakin kiinnostavia yksityiskohtia kyllä löytyi, ja aivojumppatehtävät ovat aina hauskoja. Museosta kävelimme Central Parkin ja Whole Foods Marketin (kyllä, taas se piti etsiä) kautta hotellille. Minä tein vielä pienen reissun vaatekaupoille, mutta muuta emme oikeastaan enää ehtineetkään. Museoreissuihin kannattaa näköjään varata aina reilusti aikaa.


Tähän päivään starttasimme hitaasti, mutta ei meillä mitään kummempia suunnitelmia ollutkaan. Päivän ohjelmaksi muodostui kävelyretki ympäri kaupunkia. Kävelimme ensin itään päin kohti YK:ta. Matkalla pysähdyimme Grand Central Stationille; todella hieno paikka. Miksi suomalaiset rautatieasemat eivät voi olla yhtä hienoja? YK:lle päästyämme emme vaivautuneet sisään asti, kun siellä tehtiin ilmeisesti jotakin remonttia, joten räpsimme muutamat kuvat ulkona ja jatkoimme matkaa. Päädyimme parin kadunvälin päähän myyntikojujen keskelle. Jotkut markkinat siellä kai oli. Poliisi oli sulkenut kadun liikenteeltä, mutta ihmisiä ei ollut kuitenkaan ihan hirveästi liikkeellä. Ehkä satuimme paikalle ennen ihmismassoja. Jatkoimme matkaamme viidennen Avenuen kautta takaisin Times Squarelle syömään, ja takaisin hotellille. Hotellimme on todella näppärä tukikohta, koska täällä voi helposti tulla käymään keskellä päivää ja jatkaa sitten johonkin muualle. Me kävimme vielä myöhemmin vilkaisemassa Madison Square Gardenia ja pääpostia. Kivaa kun ihan lähelläkin on niin paljon nähtävää.

Aseman sisäkattoon on maalattu tähtikuvioita.

// A

torstai 28. heinäkuuta 2011

Autoilusta kaupunkilomailuun

Turvallisesti ja onnellisesti Manhattanilla! Automatka sai päätöksensä, kun kurvasimme Budgetin pihaan JFK:lla tänään iltapäivällä. Minä sain kunnian ottaa viimeisen ajovuoron Danburysta New Yorkiin, ja onneksi silläkään matkalla ei sattunut enää mitään - vauhdikkaasta ja paikoin ruuhkaisesta liikenteestä huolimatta. Ajaminen oli kyllä paljon helpompaa kuin silloin kesäkuussa matkalle lähdettäessä, eikä ruuhkissa ajaminen juurikaan jännittänyt. Kaikkeen näköjään tottuu, ja olemme myös oppineet tällä reissulla yhtä ja toista.

Autosta ei tullut vuokraamolta noottia ja muutenkin auton palauttaminen sujui hyvin. Kävimme vielä tiskillä varmistamassa lopullisen hinnan virkailijalta. Emme nimittäin saaneet koko summaa paperilla vielä vuokrausajan alkaessa, sillä vuokra-aikamme oli niin pitkä. Ilmeisesti vuokrafirmojen systeemit toimivat niin, että kerralla voidaan tehdä sopimus korkeintaan kuukauden vuokrasta. Auto kyllä luvattiin jo alussa meille koko ajaksi, mutta sopimuksen jatkumiseksi meidän piti pari viikkoa sitten soittaa vuokraamoon ja varmistaa pidennys. Tästä pidennyksestä saimme kuitin vasta nyt, ja onneksi kävimme sen pyytämässä, sillä eräs veloitus oli kirjattu kahdesti. Virkailija korjasi summat kuitenkin oikein, ja pääsimme lähtemään tyytyväisinä.

Vuokraamosta menimme AirTrainilla lähimpään terminaaliin, ja siellä hyppäsimme taksiin. Takseissa on kiinteät hinnat JFK:n ja Manhattanin välillä (45$ + tietullit reilu 5$), minkä ansiosta ei haittaa vaikka taksi välillä seisookin ruuhkassa. Joskus aikaisemmin olimme miettineet sitäkin vaihtoehtoa, että matkustaisimme AirTrainilla ja metrolla Manhattanille asti, mutta matkatavaroita oli siihen hommaan liikaa. Lisäksi minun matkalaukkuni hajosi muutama viikko sitten niin, ettei vetokahvaa saa enää vedettyä ylös. Joudun siis vetämään laukkuani siitä kankaisesta kahvasta, mikä on vähän vaivalloista. Onneksi olen niin lyhyt, ettei minun tarvitse kumartua kovinkaan paljon saadakseni kahvasta kiinni. Toivotaan, että saan uuden laukun tilalle joko takuun turvin (ostin tuon laukun ihan tätä reissua varten vasta kesäkuun alussa) tai vaikka matkavakuutuksesta.

Manhattanilla tukikohtamme on Staybridge Suites Times Square. Varasimme ja maksoimme hotellin jo keväällä, tämä oli yksi harvoja etukäteen varattuja majoituksia. Hinta on tietysti aika korkea, kun kerran New Yorkissa ollaan, mutta ei tämä kalleimmastakaan päästä ole. Lisäksi huoneesta löytyy jääkaappi (ja pakastin), mikro ja jopa kaksi keittolevyä. Kaiken huippu on kuitenkin sijainti, sillä hotelli sijaitsee suunnilleen 40. kadun ja kahdeksannen Avenuen kulmassa, aivan lähellä Times Squarea. Huoneemme ikkunasta näkyy Empire State Building! Hauskana lisänä mainittakoon myös se, että vastaanotossa työskentelee suomalainen nuori nainen. Yllätys oli melkoinen, kun kertoessani sukunimeni toiselle virkailijalle vierestä huudahdetaan: suomalaisia, jee!


Tänään olemme vain tallustelleet pitkin katuja ja katselleet ympärillemme. Tulevien päivien aikana tarkoituksena olisi käydä ainakin luonnonhistoriallisessa museossa, Ellis Islandilla sekä ehkä myös YK:ssa ja jossakin korkealla. Niin, ja minä haluan Central Parkiin piknikille, edelleen. :) Emme ota hirveitä paineita lukemattomien nähtävyyksien koluamisesta; ollaan ja tehdään kuin parhaalta tuntuu.


Vielä muutama päivä aikaa lomailla ennen kotiinpaluuta. En suostu orientoitumaan arkeen vielä!

// A

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Connecticut

Auton vuokra-aika päättyy huomenna, ja siksipä päällimmäisenä mielessä onkin tällä hetkellä auton pesettäminen ja sisätilojen siistiminen sekä se, miten kaikki tavarat saadaan mahtumaan laukkuihin, kun ei enää voi turvautua niiden kuljettamiseen takakontissa. Ainakin omissa kapsäkeissäni saumat ovat koetuksella. Onneksi New Yorkissa ei ole tarkoitus enää shoppailla ainakaan mitenkään suunnitellusti. En silti laittaisi päätäni pantiksi siitä, että yhtään mitään ei enää tartu mukaan mistään...

Tänään olemme ajelleet "ympäri maakuntaa". Aamupäivällä otimme suunnan kohti New Havenia. Harvard jäi tällä reissulla näkemättä, mutta onneksi Yale sattui vain tunnin ajomatkan päähän. Pysähdyimme hetkeksi katselemaan kampusta (joka muuten on ihan valtava), ja pakko myöntää että pieni kateuden pistos tuntui niitä hienoja vanhoja rakennuksia katsellessani. Tuollaisessa ympäristössä opiskelisi oikein mielellään, vaikka toki siellä rahakin haiskahti aika selvästi.


New Havenista lähtiessämme bongasimme moottoritien varressa Ikean, joten lounaaksi nautimme "lihapullia ruotsalaiseen tapaan". Noilla eväillä ei ainakaan ruokabudjetti ylity, kun annoksen hinta on reilusti alle kolme euroa. :) Syötyämme lähdimme ajamaan Central Valleyyn, jossa sijaitsee Woodbury Common Outlets. Alueella on lukemattomia outlet-myymälöitä, ja siellä saisi kulumaan varmasti monta tuntia. Meille tuli väsy jo vajaan kahden tunnin jälkeen, koska J ei löytänyt oikein mitään mieluisaa ja minulla alkaa oikeasti olla shoppailukiintiö jo täynnä (toki sieltä silti jotain löytyi...).

Tietulliasema
 Muutama sana taas liikenteestä. Olemme ihmetelleet, miten moni täällä unohtaa vilkun päälle esimerkiksi kaistanvaihdon jälkeen. Suomessa tuollaista näkee aika harvoin, mutta tällä reissulla olemme varmasti päivittäin nähneet jonkun ajelemassa vilkku päällä. Eikä kyse ole läheskään aina hajamielisistä vanhuksista, vaan yllättäen suuri osa näistä kuskeista on keski-ikäisiä miehiä ja naisia. Oikeasti, miten sitä ei voi huomata?? Pari päivää sitten joku sankari ajoi varmaan viisi mailia ennen kuin vilkutus loppui. Ja tämän ilmiön vastapainoksi löytyy tietysti hyvin paljon niitä, jotka eivät vaivaudu käyttämään vilkkua ollenkaan. Vaikka ajeltaisiin kuinka ruuhkaisella moottoritiellä, kaistaa vaihdellaan näyttämättä minkäänlaista merkkiä ja kuinka pieneen väliin tahansa. Noh, asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta... Muutamasta hiostavasta tilanteesta huolimatta olemme selvinneet liikenteessä hyvin, eikä autokaan ole tietääksemme saanut naarmuakaan. Täytyy varmaan koputtaa puuta, ettei huomiseen iltapäiväänkään mennessä tapahdu enää mitään.

Kaupunkiloma odottaa, ja onneksi sääennustuksetkin lupaavat suht hyvää; ainoastaan huomenna ja ylihuomenna saattaa sadella, muuten pitäisi olla luvassa paistetta. Piknik Central Parkissa? Enää pitää saada J mukaan. :)

// A

P.S. Yksi parhaista löydöistä tällä reissulla: Whole Foods Market. Ruokakauppa(ketju), josta saa luomu- ja lähiruokaa ja josta löytyy aivan loistava salaatti-/ruokatiski, josta voi koota itselleen mieluisan annoksen. Hinnat ovat vähän korkeammat kuin tavallisissa ruokakaupoissa, mutta sen huomaa myös laadussa. Eilen ajoimme muutaman kymmenen kilometriä ekstraa ihan vain päästäksemme käymään Whole Foods Marketissa. Aika hullua. :D

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Rannikolta toisen veden äärelle

Voisin taas päivittää kuulumisia, perjantaista onkin yhtäkkiä vierähtänyt useampi päivä. Viikonloppu meni siis Atlantic cityssa, ja päivät kuluivat leppoisasti: J pelasi pokeria, minä makasin rannalla ja kiertelin kaupungilla. Sää oli mahtava koko visiittimme ajan, aurinko paistoi ja oli todella kuuma. Vasta sunnuntaina pilvistyi, joten siinä mielessä oleskelumme ajankohta ei olisi voinut olla parempi.

Näkymää hotellinhuoneen ikkunasta AC:ssa
Kasinon vartija antoi meille tuollaiset leimat, ettei tarvitse näyttää henkkareita koko ajan. Mekö muka nuorten näköisiä...?

Lähtiessämme ajamaan kohti seuraavaa pysähdystämme ohjeistimme navigaattoria välttämään tulliteitä, tuolla alueella niitä nimittäin on aika paljon. Tietullit eivät välttämättä ole kovin suuria (yleensä n. 2-5 dollaria per tulli), mutta niitä on useita, joten maksettavaa kertyy helposti enemmänkin. Päivän ajomatkamme ei ollut pitkä, joten ajattelimme vähän kierrellä pienempiä teitä. Matkasta tulikin melko mutkikas, ja lopulta saatoimme ehkä miettiä, oliko hinnassa säästäminen kulutetun ajan arvoista... Näimme kuitenkin monia pikkukaupunkeja, ja niissä on aina hauska ajella. Näkee paremmin sitä ympäristöä, missä ihmiset arkeaan viettävät. Moni kaupunki näytti yllättäen aika paljon samalta kuin moni suomalainen kaupunki. Tuli melkein kotoinen olo. :)

Illalla menimme nukkumaan sillä ajatuksella, että edessä on pitkä päivä ja pitää saada kunnon unet alle. Yllätys yllätys, joku nuorisoporukka oli päättänyt tulla juhlimaan erään jäsenensä syntymäpäivää juuri meidän käytävällemme, eikä ovien paiskomisesta ja tyttöjen "whoo"-huudoista meinannut tulla loppua. Minä sain lopulta nukuttua korvatulppien armollisella avustuksella, mutta J taisi heräillä useamman kerran. Aamulla sitten siirrettiinkin herätystä niin, että matkaan pääsimme vasta kymmenen jälkeen.

Päivän reittimme kulki yöpymispaikastamme Wilkes-Barresta Niagaralle ja sieltä tänne Syracuseen. Joku voisi sanoa, että on hullua ajaa yhteensä noin seitsemän tuntia autolla pelkästään siksi, että tekee suunnilleen tunnin pituisen pysähdyksen vesiputouksella, mutta meistä se ei tuntunut ollenkaan hullulta. Saavuimme Niagaralle hiukan ennen neljää iltapäivällä (myös sillä matkalla oli tietulleja). Iso plussa siitä, että alueelle oli äärettömän helppo löytää. Putouksille pääsee ilmaiseksi, mutta pysäköinti maksaa. Me jätimme auton Goat Islandin parkkiin aivan ylätasanteen viereen, ja se maksoi 10$. Muut paikoitusalueet ovat vähän kauempana ja maksavat käsittääkseni 8$. Ihmisiä ei ollut liiaksi asti, vaan putouksia pääsi ihastelemaan oikein hyvin.


 Voi sitä veden määrää! Kohina on myös melkoinen, ja ilmaan nousevan sumun näkee jo kaukaa. Me tyydyimme katselemaan koko komeutta ainoastaan Yhdysvaltojen puolelta, sillä meidän olisi pitänyt hakea autoa varten ylimääräinen lappu vuokraamosta, jotta olisimme voineet viedä sen Kanadan puolelle. Hevosenkenkäputouksen olisi varmaan nähnyt Kanadasta käsin paremmin, mutta aika huikea se oli noinkin. Alas putousten juurelle olisi tietysti päässyt veneellä, mutta sellaiselle retkelle emme lähteneet. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä hissillä alas vieressä olevien putousten (American Falls ja Bridal Veil Falls) viereen, mutta ainakin ylhäältä katsottuna sekin näytti aika märältä touhulta. Meille oli aivan tarpeeksi elämystä jo siinä, että näimme putoukset ja saimme muutaman kuvan muistoksi.


Tänään yövymme Syracusessa, ja huomenna ajelemme lähemmäksi New Yorkia: toiseksi viimeinen etappimme on Danbury, Connecticut. Siellä viivymme kaksi yötä, ja tarkoitus olisi siinä sivussa ajella vähän rannikolla ja ehkä harrastaa vielä vähän outlet-shoppailua. Torstaina automatkamme saavuttaa päätöksensä, kun palautamme auton ja jatkamme lomailua julkisten liikennevälineiden turvin. Lopullinen kilometrisaldo on luvassa siis torstaina. :) Mieli on vähän haikea, mutta pakko myöntää että ajaminen alkaa jo välillä väsyttää.

Viimeistä viikkoa viedään aivan pian!

// A

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Rannikolla taas!

Nyt voi sanoa, että olemme matkustaneet kokonaisen ympyrän, olemme nimittäin taas Atlantic Cityssa. Ajoimme kahden päivän aikana taas melko mukavan matkan, kun keskiviikkoaamuna lähdimme Chicagosta ja torstai-iltana saavuimme tänne. Matkalla teimme pikku mutkan Baltimoreen noutamaan menomatkalla unohtunutta omaisuutta. Päivän päätteeksi kulutimme melkein tunnin ajellessamme ympäri kaupunkia, kun yritimme etsiä auki olevaa ruokakauppaa. Homma osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta lopulta saimme vesikanisterimme. Sivukaduilla pyöri sen verran epämääräistä porukkaa, että kävellen ei tehnyt mieli lähteä tutkimaan ympäristöä. Ilmeisesti myös Atlantic Cityssa on kaksi eri puolta, se joka näytetään turisteille ja se jonka tavalliset täällä asuvat ihmiset näkevät.

Päädyimme tekemään tällaisen mutkan paristakin syystä. J halusi vielä ennen kotiin lähtöä istahtaa pokeripöytään ja ilman tätä piipahdusta meillä olisi ollut aivan liikaa aikaa käytettävissämme ennen New Yorkia. Lisäksi rantaloma tuli oikeastaan ihan tarpeeseen kaiken ajamisen ja sisämaassa vietetyn ajan jälkeen. Aivan alkumatkasta pysähdyimme täällä muutamaksi tunniksi, ja kaupunki vaikutti sen verran leppoisalta lomanviettopaikalta, että molemmista oli hyvä ajatus palata tänne vielä toviksi.

Tämä päivä onkin kulunut alustavien suunnitelmien mukaisesti. J lähti puoliltapäivin Borgatan kasinolle pelaamaan, ja minä lähdin rannalle kirja ja mp3-soitin seuranani. Vaikka lämpötila oli taas jossakin lähellä 40 astetta, mereltä puhalteleva tuuli viilensi sen verran, että rannalla oli oikein mukava makoilla. Yritin käydä muka uimassakin, mutta vesi oli niin kylmää, että jalat tuntuivat jäätyvän ennen kuin vettä oli edes reiteen saakka. Harmi, sillä aallokko näytti aika mukavalta. Jotkut rohkeat uskaltautuivatkin aaltoihin hyppimään, mutta rantavahdit pilleineen pitivät huolen, ettei kukaan mennyt liian kauas rannasta. 

A.C on vähän kuin Las Vegas, mutta ikään kuin eläkeläisversio siitä. Suurin osa turisteista näyttäisi olevan eläkeläisiä tai ainakin hyvin lähellä sitä. Nuoria näkyy myös, vaikkakin vähemmän. Lisäksi ranta houkuttelee lapsiperheitä, joten kaupunki on astetta rauhallisempi kuin Vegas. Viivymme täällä sunnuntaihin asti, minkä jälkeen tarkoitus olisi ajaa vielä kerran pohjoiseen. Niagara on vielä to do -listalla, ja sitä emme halua jättää väliin. Ajamme parissa päivässä pohjoiseen niin, että pääsemme tiistaina katselemaan putouksia. Sieltä alkaakin matka kohti New Yorkia. Auto jää torstaina takaisin JFK:n kentälle, ja me siirrymme katselemaan Manhattania muutamaksi päiväksi. Kotimatkaa ei haluaisi vielä miettiä, mutta pakko sanoa että yllättävän äkkiä nämä viikot vierähtävät!

// A

P.S. Eilen alkoi tehdä hirveästi mieli ruisleipää.