Iso Omppu

Olemme katselleet New Yorkin menoa nyt pari päivää, ja ainakin minä tykkään kovasti. Olen käynyt täällä kerran aiemminkin, mutta silloin oli talvi. Auringonpaiste, lämpö ja kesäinen tunnelma sopivat tälle(kin) kaupungille oikein hyvin.

Hotellimme on niin hyvällä paikalla, että toistaiseksi olemme kulkeneet joka paikkaan kävellen. Eilen eli perjantaina lähdimme aamupäivällä tallustamaan kohti luonnonhistoriallista museota. American Museum of Natural History sijaitsee Central Parkin kupeessa 79. kadulla, joten muutama kadunväli tuli käveltyä. Ilma oli lämmin ja kostea eli kävelymatka oli aika hikinen, mutta näimmepähän samalla kaupunkia.

Museoon päästyämme säikähdimme lippujonoja, mutta onneksi bongasimme seinän vierustalta lippuautomaatit, joille ei tarvinnut jonottaa kovinkaan pitkään. Maksuvälineenä automaattiin kävi ainoastaan luottokortti, mikä saattoi selittää jonojen pituuseroa. Valitsimme liput, joihin kuuluu yleisnäyttelyiden lisäksi yksi erikoisnäyttely. Muutamien vaihtoehtojen joukosta valintamme osui Brain-nimiseen näyttelyyn. Hintaa lipuille tuli 25$/hlö.

Luonnonhistoriallisen museon tarjonnassa oli paljon hyvää. Toisin kuin esimerkiksi Chicagon tiede- ja teollisuusmuseossa, täällä suuri osa näyttelyistä sisältyi peruslipun hintaan. Luontoon liittyvän historian lisäksi museossa on esillä kansojen historiaa: työkaluja, koriste-esineitä, vaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Näytteille on koottu kunkin kulttuurin ominaisimpia piirteitä heijastavia esineitä. Kyseessä ei tosiaan ole mikään pikkumuseo, sillä esineitä on jokaisella osastolla todella paljon. Näyttelyt on jaettu maanosien mukaan, ja erot eri kulttuurien välillä olivat kyllä helposti nähtävissä.

Vanhoja egyptiläisiä sormuksia

Varsinaisen luonnonhistorian osalta jäi vähän hölmö olo. Ylimmässä kerroksessa oli toki hienoja muinaiseläinten luurankoja (ja niitä oli paljon), mutta muissa kerroksissa eri maanosien eläimistöä esiteltiin täytettyjen eläinten avulla. Meistä tuntui vähän hassulta katsella täytettyjä eläimiä, kun samoja otuksia voi katsella ihan elävinä aika monessa eläintarhassa. Kohdistimmekin energiamme enimmäkseen kulttuurihistoriaan ja kävelimme eläinten ohi juurikaan pysähtymättä.

Brain-näyttely esitteli nimensä mukaisesti aivojen toimintaa. Näyttely oli sinänsä ihan hyvä, mutta ei sisältänyt paljonkaan uutta tietoa. Alakouluikäisille se on varmasti huikea kokemus, mutta aika monet esitellyistä asioista olivat meille tuttuja koulusta biologian ja psykologian tunneilta. Joitakin kiinnostavia yksityiskohtia kyllä löytyi, ja aivojumppatehtävät ovat aina hauskoja. Museosta kävelimme Central Parkin ja Whole Foods Marketin (kyllä, taas se piti etsiä) kautta hotellille. Minä tein vielä pienen reissun vaatekaupoille, mutta muuta emme oikeastaan enää ehtineetkään. Museoreissuihin kannattaa näköjään varata aina reilusti aikaa.

Tähän päivään starttasimme hitaasti, mutta ei meillä mitään kummempia suunnitelmia ollutkaan. Päivän ohjelmaksi muodostui kävelyretki ympäri kaupunkia. Kävelimme ensin itään päin kohti YK:ta. Matkalla pysähdyimme Grand Central Stationille; todella hieno paikka. Miksi suomalaiset rautatieasemat eivät voi olla yhtä hienoja? YK:lle päästyämme emme vaivautuneet sisään asti, kun siellä tehtiin ilmeisesti jotakin remonttia, joten räpsimme muutamat kuvat ulkona ja jatkoimme matkaa. Päädyimme parin kadunvälin päähän myyntikojujen keskelle. Jotkut markkinat siellä kai oli. Poliisi oli sulkenut kadun liikenteeltä, mutta ihmisiä ei ollut kuitenkaan ihan hirveästi liikkeellä. Ehkä satuimme paikalle ennen ihmismassoja. Jatkoimme matkaamme viidennen Avenuen kautta takaisin Times Squarelle syömään, ja takaisin hotellille. Hotellimme on todella näppärä tukikohta, koska täällä voi helposti tulla käymään keskellä päivää ja jatkaa sitten johonkin muualle. Me kävimme vielä myöhemmin vilkaisemassa Madison Square Gardenia ja pääpostia. Kivaa kun ihan lähelläkin on niin paljon nähtävää.

Aseman sisäkattoon on maalattu tähtikuvioita.

// A

Autoilusta kaupunkilomailuun

Turvallisesti ja onnellisesti Manhattanilla! Automatka sai päätöksensä, kun kurvasimme Budgetin pihaan JFK:lla tänään iltapäivällä. Minä sain kunnian ottaa viimeisen ajovuoron Danburysta New Yorkiin, ja onneksi silläkään matkalla ei sattunut enää mitään - vauhdikkaasta ja paikoin ruuhkaisesta liikenteestä huolimatta. Ajaminen oli kyllä paljon helpompaa kuin silloin kesäkuussa matkalle lähdettäessä, eikä ruuhkissa ajaminen juurikaan jännittänyt. Kaikkeen näköjään tottuu, ja olemme myös oppineet tällä reissulla yhtä ja toista.

Autosta ei tullut vuokraamolta noottia ja muutenkin auton palauttaminen sujui hyvin. Kävimme vielä tiskillä varmistamassa lopullisen hinnan virkailijalta. Emme nimittäin saaneet koko summaa paperilla vielä vuokrausajan alkaessa, sillä vuokra-aikamme oli niin pitkä. Ilmeisesti vuokrafirmojen systeemit toimivat niin, että kerralla voidaan tehdä sopimus korkeintaan kuukauden vuokrasta. Auto kyllä luvattiin jo alussa meille koko ajaksi, mutta sopimuksen jatkumiseksi meidän piti pari viikkoa sitten soittaa vuokraamoon ja varmistaa pidennys. Tästä pidennyksestä saimme kuitin vasta nyt, ja onneksi kävimme sen pyytämässä, sillä eräs veloitus oli kirjattu kahdesti. Virkailija korjasi summat kuitenkin oikein, ja pääsimme lähtemään tyytyväisinä.

Vuokraamosta menimme AirTrainilla lähimpään terminaaliin, ja siellä hyppäsimme taksiin. Takseissa on kiinteät hinnat JFK:n ja Manhattanin välillä (45$ + tietullit reilu 5$), minkä ansiosta ei haittaa vaikka taksi välillä seisookin ruuhkassa. Joskus aikaisemmin olimme miettineet sitäkin vaihtoehtoa, että matkustaisimme AirTrainilla ja metrolla Manhattanille asti, mutta matkatavaroita oli siihen hommaan liikaa. Lisäksi minun matkalaukkuni hajosi muutama viikko sitten niin, ettei vetokahvaa saa enää vedettyä ylös. Joudun siis vetämään laukkuani siitä kankaisesta kahvasta, mikä on vähän vaivalloista. Onneksi olen niin lyhyt, ettei minun tarvitse kumartua kovinkaan paljon saadakseni kahvasta kiinni. Toivotaan, että saan uuden laukun tilalle joko takuun turvin (ostin tuon laukun ihan tätä reissua varten vasta kesäkuun alussa) tai vaikka matkavakuutuksesta.

Manhattanilla tukikohtamme on Staybridge Suites Times Square. Varasimme ja maksoimme hotellin jo keväällä, tämä oli yksi harvoja etukäteen varattuja majoituksia. Hinta on tietysti aika korkea, kun kerran New Yorkissa ollaan, mutta ei tämä kalleimmastakaan päästä ole. Lisäksi huoneesta löytyy jääkaappi (ja pakastin), mikro ja jopa kaksi keittolevyä. Kaiken huippu on kuitenkin sijainti, sillä hotelli sijaitsee suunnilleen 40. kadun ja kahdeksannen Avenuen kulmassa, aivan lähellä Times Squarea. Huoneemme ikkunasta näkyy Empire State Building! Hauskana lisänä mainittakoon myös se, että vastaanotossa työskentelee suomalainen nuori nainen. Yllätys oli melkoinen, kun kertoessani sukunimeni toiselle virkailijalle vierestä huudahdetaan: suomalaisia, jee!

Tänään olemme vain tallustelleet pitkin katuja ja katselleet ympärillemme. Tulevien päivien aikana tarkoituksena olisi käydä ainakin luonnonhistoriallisessa museossa, Ellis Islandilla sekä ehkä myös YK:ssa ja jossakin korkealla. Niin, ja minä haluan Central Parkiin piknikille, edelleen. :) Emme ota hirveitä paineita lukemattomien nähtävyyksien koluamisesta; ollaan ja tehdään kuin parhaalta tuntuu.

Vielä muutama päivä aikaa lomailla ennen kotiinpaluuta. En suostu orientoitumaan arkeen vielä!

// A

Connecticut

Auton vuokra-aika päättyy huomenna, ja siksipä päällimmäisenä mielessä onkin tällä hetkellä auton pesettäminen ja sisätilojen siistiminen sekä se, miten kaikki tavarat saadaan mahtumaan laukkuihin, kun ei enää voi turvautua niiden kuljettamiseen takakontissa. Ainakin omissa kapsäkeissäni saumat ovat koetuksella. Onneksi New Yorkissa ei ole tarkoitus enää shoppailla ainakaan mitenkään suunnitellusti. En silti laittaisi päätäni pantiksi siitä, että yhtään mitään ei enää tartu mukaan mistään...

Tänään olemme ajelleet "ympäri maakuntaa". Aamupäivällä otimme suunnan kohti New Havenia. Harvard jäi tällä reissulla näkemättä, mutta onneksi Yale sattui vain tunnin ajomatkan päähän. Pysähdyimme hetkeksi katselemaan kampusta (joka muuten on ihan valtava), ja pakko myöntää että pieni kateuden pistos tuntui niitä hienoja vanhoja rakennuksia katsellessani. Tuollaisessa ympäristössä opiskelisi oikein mielellään, vaikka toki siellä rahakin haiskahti aika selvästi.

New Havenista lähtiessämme bongasimme moottoritien varressa Ikean, joten lounaaksi nautimme "lihapullia ruotsalaiseen tapaan". Noilla eväillä ei ainakaan ruokabudjetti ylity, kun annoksen hinta on reilusti alle kolme euroa. :) Syötyämme lähdimme ajamaan Central Valleyyn, jossa sijaitsee Woodbury Common Outlets. Alueella on lukemattomia outlet-myymälöitä, ja siellä saisi kulumaan varmasti monta tuntia. Meille tuli väsy jo vajaan kahden tunnin jälkeen, koska J ei löytänyt oikein mitään mieluisaa ja minulla alkaa oikeasti olla shoppailukiintiö jo täynnä (toki sieltä silti jotain löytyi...).

Tietulliasema

 Muutama sana taas liikenteestä. Olemme ihmetelleet, miten moni täällä unohtaa vilkun päälle esimerkiksi kaistanvaihdon jälkeen. Suomessa tuollaista näkee aika harvoin, mutta tällä reissulla olemme varmasti päivittäin nähneet jonkun ajelemassa vilkku päällä. Eikä kyse ole läheskään aina hajamielisistä vanhuksista, vaan yllättäen suuri osa näistä kuskeista on keski-ikäisiä miehiä ja naisia. Oikeasti, miten sitä ei voi huomata?? Pari päivää sitten joku sankari ajoi varmaan viisi mailia ennen kuin vilkutus loppui. Ja tämän ilmiön vastapainoksi löytyy tietysti hyvin paljon niitä, jotka eivät vaivaudu käyttämään vilkkua ollenkaan. Vaikka ajeltaisiin kuinka ruuhkaisella moottoritiellä, kaistaa vaihdellaan näyttämättä minkäänlaista merkkiä ja kuinka pieneen väliin tahansa. Noh, asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta... Muutamasta hiostavasta tilanteesta huolimatta olemme selvinneet liikenteessä hyvin, eikä autokaan ole tietääksemme saanut naarmuakaan. Täytyy varmaan koputtaa puuta, ettei huomiseen iltapäiväänkään mennessä tapahdu enää mitään.

Kaupunkiloma odottaa, ja onneksi sääennustuksetkin lupaavat suht hyvää; ainoastaan huomenna ja ylihuomenna saattaa sadella, muuten pitäisi olla luvassa paistetta. Piknik Central Parkissa? Enää pitää saada J mukaan. :)

// A

P.S. Yksi parhaista löydöistä tällä reissulla: Whole Foods Market. Ruokakauppa(ketju), josta saa luomu- ja lähiruokaa ja josta löytyy aivan loistava salaatti-/ruokatiski, josta voi koota itselleen mieluisan annoksen. Hinnat ovat vähän korkeammat kuin tavallisissa ruokakaupoissa, mutta sen huomaa myös laadussa. Eilen ajoimme muutaman kymmenen kilometriä ekstraa ihan vain päästäksemme käymään Whole Foods Marketissa. Aika hullua. :D

Rannikolta toisen veden äärelle

Voisin taas päivittää kuulumisia, perjantaista onkin yhtäkkiä vierähtänyt useampi päivä. Viikonloppu meni siis Atlantic cityssa, ja päivät kuluivat leppoisasti: J pelasi pokeria, minä makasin rannalla ja kiertelin kaupungilla. Sää oli mahtava koko visiittimme ajan, aurinko paistoi ja oli todella kuuma. Vasta sunnuntaina pilvistyi, joten siinä mielessä oleskelumme ajankohta ei olisi voinut olla parempi.

Näkymää hotellinhuoneen ikkunasta AC:ssa

Kasinon vartija antoi meille tuollaiset leimat, ettei tarvitse näyttää henkkareita koko ajan. Mekö muka nuorten näköisiä...?

Lähtiessämme ajamaan kohti seuraavaa pysähdystämme ohjeistimme navigaattoria välttämään tulliteitä, tuolla alueella niitä nimittäin on aika paljon. Tietullit eivät välttämättä ole kovin suuria (yleensä n. 2-5 dollaria per tulli), mutta niitä on useita, joten maksettavaa kertyy helposti enemmänkin. Päivän ajomatkamme ei ollut pitkä, joten ajattelimme vähän kierrellä pienempiä teitä. Matkasta tulikin melko mutkikas, ja lopulta saatoimme ehkä miettiä, oliko hinnassa säästäminen kulutetun ajan arvoista... Näimme kuitenkin monia pikkukaupunkeja, ja niissä on aina hauska ajella. Näkee paremmin sitä ympäristöä, missä ihmiset arkeaan viettävät. Moni kaupunki näytti yllättäen aika paljon samalta kuin moni suomalainen kaupunki. Tuli melkein kotoinen olo. :)

Illalla menimme nukkumaan sillä ajatuksella, että edessä on pitkä päivä ja pitää saada kunnon unet alle. Yllätys yllätys, joku nuorisoporukka oli päättänyt tulla juhlimaan erään jäsenensä syntymäpäivää juuri meidän käytävällemme, eikä ovien paiskomisesta ja tyttöjen "whoo"-huudoista meinannut tulla loppua. Minä sain lopulta nukuttua korvatulppien armollisella avustuksella, mutta J taisi heräillä useamman kerran. Aamulla sitten siirrettiinkin herätystä niin, että matkaan pääsimme vasta kymmenen jälkeen.

Päivän reittimme kulki yöpymispaikastamme Wilkes-Barresta Niagaralle ja sieltä tänne Syracuseen. Joku voisi sanoa, että on hullua ajaa yhteensä noin seitsemän tuntia autolla pelkästään siksi, että tekee suunnilleen tunnin pituisen pysähdyksen vesiputouksella, mutta meistä se ei tuntunut ollenkaan hullulta. Saavuimme Niagaralle hiukan ennen neljää iltapäivällä (myös sillä matkalla oli tietulleja). Iso plussa siitä, että alueelle oli äärettömän helppo löytää. Putouksille pääsee ilmaiseksi, mutta pysäköinti maksaa. Me jätimme auton Goat Islandin parkkiin aivan ylätasanteen viereen, ja se maksoi 10$. Muut paikoitusalueet ovat vähän kauempana ja maksavat käsittääkseni 8$. Ihmisiä ei ollut liiaksi asti, vaan putouksia pääsi ihastelemaan oikein hyvin.

 Voi sitä veden määrää! Kohina on myös melkoinen, ja ilmaan nousevan sumun näkee jo kaukaa. Me tyydyimme katselemaan koko komeutta ainoastaan Yhdysvaltojen puolelta, sillä meidän olisi pitänyt hakea autoa varten ylimääräinen lappu vuokraamosta, jotta olisimme voineet viedä sen Kanadan puolelle. Hevosenkenkäputouksen olisi varmaan nähnyt Kanadasta käsin paremmin, mutta aika huikea se oli noinkin. Alas putousten juurelle olisi tietysti päässyt veneellä, mutta sellaiselle retkelle emme lähteneet. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä hissillä alas vieressä olevien putousten (American Falls ja Bridal Veil Falls) viereen, mutta ainakin ylhäältä katsottuna sekin näytti aika märältä touhulta. Meille oli aivan tarpeeksi elämystä jo siinä, että näimme putoukset ja saimme muutaman kuvan muistoksi.

Tänään yövymme Syracusessa, ja huomenna ajelemme lähemmäksi New Yorkia: toiseksi viimeinen etappimme on Danbury, Connecticut. Siellä viivymme kaksi yötä, ja tarkoitus olisi siinä sivussa ajella vähän rannikolla ja ehkä harrastaa vielä vähän outlet-shoppailua. Torstaina automatkamme saavuttaa päätöksensä, kun palautamme auton ja jatkamme lomailua julkisten liikennevälineiden turvin. Lopullinen kilometrisaldo on luvassa siis torstaina. :) Mieli on vähän haikea, mutta pakko myöntää että ajaminen alkaa jo välillä väsyttää.

Viimeistä viikkoa viedään aivan pian!

// A

Rannikolla taas!

Nyt voi sanoa, että olemme matkustaneet kokonaisen ympyrän, olemme nimittäin taas Atlantic Cityssa. Ajoimme kahden päivän aikana taas melko mukavan matkan, kun keskiviikkoaamuna lähdimme Chicagosta ja torstai-iltana saavuimme tänne. Matkalla teimme pikku mutkan Baltimoreen noutamaan menomatkalla unohtunutta omaisuutta. Päivän päätteeksi kulutimme melkein tunnin ajellessamme ympäri kaupunkia, kun yritimme etsiä auki olevaa ruokakauppaa. Homma osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta lopulta saimme vesikanisterimme. Sivukaduilla pyöri sen verran epämääräistä porukkaa, että kävellen ei tehnyt mieli lähteä tutkimaan ympäristöä. Ilmeisesti myös Atlantic Cityssa on kaksi eri puolta, se joka näytetään turisteille ja se jonka tavalliset täällä asuvat ihmiset näkevät.

Päädyimme tekemään tällaisen mutkan paristakin syystä. J halusi vielä ennen kotiin lähtöä istahtaa pokeripöytään ja ilman tätä piipahdusta meillä olisi ollut aivan liikaa aikaa käytettävissämme ennen New Yorkia. Lisäksi rantaloma tuli oikeastaan ihan tarpeeseen kaiken ajamisen ja sisämaassa vietetyn ajan jälkeen. Aivan alkumatkasta pysähdyimme täällä muutamaksi tunniksi, ja kaupunki vaikutti sen verran leppoisalta lomanviettopaikalta, että molemmista oli hyvä ajatus palata tänne vielä toviksi.

Tämä päivä onkin kulunut alustavien suunnitelmien mukaisesti. J lähti puoliltapäivin Borgatan kasinolle pelaamaan, ja minä lähdin rannalle kirja ja mp3-soitin seuranani. Vaikka lämpötila oli taas jossakin lähellä 40 astetta, mereltä puhalteleva tuuli viilensi sen verran, että rannalla oli oikein mukava makoilla. Yritin käydä muka uimassakin, mutta vesi oli niin kylmää, että jalat tuntuivat jäätyvän ennen kuin vettä oli edes reiteen saakka. Harmi, sillä aallokko näytti aika mukavalta. Jotkut rohkeat uskaltautuivatkin aaltoihin hyppimään, mutta rantavahdit pilleineen pitivät huolen, ettei kukaan mennyt liian kauas rannasta. 

A.C on vähän kuin Las Vegas, mutta ikään kuin eläkeläisversio siitä. Suurin osa turisteista näyttäisi olevan eläkeläisiä tai ainakin hyvin lähellä sitä. Nuoria näkyy myös, vaikkakin vähemmän. Lisäksi ranta houkuttelee lapsiperheitä, joten kaupunki on astetta rauhallisempi kuin Vegas. Viivymme täällä sunnuntaihin asti, minkä jälkeen tarkoitus olisi ajaa vielä kerran pohjoiseen. Niagara on vielä to do -listalla, ja sitä emme halua jättää väliin. Ajamme parissa päivässä pohjoiseen niin, että pääsemme tiistaina katselemaan putouksia. Sieltä alkaakin matka kohti New Yorkia. Auto jää torstaina takaisin JFK:n kentälle, ja me siirrymme katselemaan Manhattania muutamaksi päiväksi. Kotimatkaa ei haluaisi vielä miettiä, mutta pakko sanoa että yllättävän äkkiä nämä viikot vierähtävät!

// A

P.S. Eilen alkoi tehdä hirveästi mieli ruisleipää.

Chicago

Tien päällä taas. Pysähdyimme Chicagoon suunnilleen päiväksi, mutta majoitushintojen vuoksi päätimme jatkaa matkaa aika pian. Sielläkin olisi varmasti ollut vaikka mitä nähtävää ja tehtävää. Helle oli kuitenkin niin tukahduttava (lämpötila neljässäkympissä ja kosteusprosentti kai ainakin 70), että se vähän rajoitti tekemistä ja olemista.

Vietimme maanantain ja tiistain välisen yön Chicagon lähellä Schaumburgissa. Sieltä oli helppo lähteä aamulla ajamaan Chicagoa kohti; matka kesti reilut puoli tuntia. Emme olleet keränneet etukäteen kovinkaan montaa pakko nähdä -kohdetta juurikin visiitin rajallisuuden vuoksi, mutta jotakin toki halusimme nähdä. Ensimmäiseksi tutustuimme tieteeseen ja teollisuuteen, sillä määränpäänä oli Museum of science and industry. Museo on vähän kuin Heureka tms., mutta paljon paljon isompi. Sieltä löytyy mm. Saksan armeijan sukellusvene toisen maailmansodan ajalta, lentokoneita ja vanhoja junia tai niiden kopioita. Museossa pääsee jopa käymään "hiilikaivoksessa". Monet erikoisimmista kohteista ovat kuitenkin lisämaksullisia, joten ihan kaikkialle mekään emme viitsineet mennä.

Teollisuusosaston lisäksi museossa on tietysti myös tiedepuoli. Moni näyttely tuntui ehkä vähän tylsältä ja lapselliselta, mutta paljon kiinnostavaakin asiaa löysimme. Yksi suosikeistani oli hautomo, jossa pääsi seuraamaan tipujen kuoriutumista. Kuoresta ulos pääseminen näytti olevan todella rankkaa puuhaa: pikkuset olivat aivan uupuneita urakasta suoriuduttuaan.

Perusnäyttelyiden lisäksi kävimme katsomassa näyttelyn, jossa esiteltiin ihmisruumista ja sen osia. Lihasten toimintaa, sisäelimiä, hermojärjestelmä, sairauksien vaikutuksia... Erikoista näyttelyssä oli, että suurin osa esillä olleista ruumiinosista ei ollut keinotekoisia kopioita vaan ihan oikeilta ihmisiltä saatuja. Luovuttajat ovat eläessään ilmoittaneet, että haluavat antaa ruumiinsa näyttelyn käytettäväksi. Kuoleman jälkeen keho ja elimet on käsitelty tietyllä tavalla, jotta niitä voidaan käyttää. Kuulostaa aika karmivalta, ja sitä se vähän olikin. Oli kuitenkin aika pysäyttävää nähdä, millaista jälkeä esimerkiksi tupakointi, aivohalvaus tai kasvain saa aikaan.

Saimme kulutettua museossa reilut kolme tuntia, minkä jälkeen kirjauduimme seuraavaan majapaikkaamme Chicagon keskustassa. Hotelli oli sijainniltaan loistava, aivan Millennium Parkin vieressä. Saatuamme tavarat huoneeseen lähdimme kävelemään puiston läpi kohti rantaa. Kuumuudesta huolimatta kävelimme Navy Pierille, joka on laiturialue ja josta tuli hiukan mieleen San Franciscon Pier 39. Alueella on mm. ravintoloita, maailmanpyörä, karuselli, minigolfrata ja lisäksi sieltä lähtee monia turisteille suunnattuja risteilyjä kaupungin edustalle. Meidän tarkoituksenamme oli mennä katselemaan maisemia ja ottamaan muutama hieno kuva, mutta koko ranta-alue oli sankan sumun peitossa eikä järven suuntaan nähnyt kuin ehkä kymmenen metrin päähän. Kokemus sekin. :)

Paluumatkalla hotellille koukkasimme Millennium Parkissa sen verran, että näimme Pavun. The Bean eli Cloud Gate on nykyään ehkä Chicagon suosituimpia nähtävyyksiä. Tosiasiassahan Bean on "vain" taideteos, mutta olihan se aika hauska. Beanin lähellä on myös suihkulähteitä, joiden luona varsinkin lapset kuulemma tykkäävät leikkiä (eikä sitä ole kielletty!). Nytkin siellä oli paljon ihmisiä ja hauskan näköistä meininkiä.

Suihkulähteisiin oli heijastettu tuollaisia naamoja, jotka vaihtoivat ilmettä vähän väliä :)

Yöllä heräsimme hirveään jyrinään, joka osoittautui ukkosmyrskyksi. Aamulla myrskystä ei ollut enää tietoakaan, ja teimme vielä kierroksen jo paljon selkeämmällä Navy Pierilla ja ajoimme jonkin matkaa rantaa pitkin ennen kuin aloitimme päivän varsinaisen autoilun. Hassua, miten Chicagonkaan liikenne ei tuntunut mitenkään erikoiselta, kun on muutaman viikon aikana ajellut niin monet kaupungit läpi. Tietöistä (ja sekoilevasta navigaattorista) johtuen tosin sai muutaman kerran kiristellä hampaita, mutta veikkaanpa että tämän kaiken jälkeen paluu New Yorkiinkin on melkoisen paljon helpompaa kuin ensimmäiset ajokilometrit silloin aivan alussa.

// A

Amerikan vilja-aitassa

Reissua takana jo yli 11 000 kilometriä. Viime päivityksen jälkeen ajettiin ensin Denveriin, ja sieltä tänne Nebraskaan. Tällä hetkellä ollaan yötä Lincoln-nimisessä kaupungissa, ja huomenna lähdetään kohti Chicagoa. Tie Denveriin oli ihan hieno, välillä taustalla näkyi Kalliovuorten lumihuippuja, ja itse tiekin kulki monissa kohdissa useampien kilometrien korkeudella merenpinnasta mitattuna.

Denveristä lähdettäessä on maisema ollut hieman yksipuolinen. Ajettiin tänään noin 800 km, ja lähes koko matka vain ajettiin peltojen halki. Tehotalous on juuri sitä miltä se kuulostaakin, maissia täällä kasvaa niin käsittämättömät määrät että ei voi kuin ihmetellä.

Pikkuhiljaa alkaa olla matkaväsymystä. Viime aikoina ollaankin ajettu todella paljon, San Franciscosta lähdettäessä ajettiin ekana päivänä n.1100 km, joka on tähän mennessä ennätys, ja taitaa jäädä sellaiseksi. Joku voi kyseenalaistaa ajotahdin, mutta täällä ei erämaissa ole mitään nähtävää. Hyvin usein ajetaan loppumattomilla tasongoilla. Uskomattomia maisemia toki näkyy tuon tuosta, mutta paljon myös karua erämaata jossa ei ole mitään nähtävää kun sen kerran on nähnyt.

Tiejärjestelyt ovat täällä erittäin hyvät. Tänäänkin 800 km matkaan meni 7,5h pysähdyksineen. Suomessa vastaavaan ei pääsisi kuin ajamalla ylinopeutta. Sen lisäksi tien varrelle on keskittynyt kaikki pikaruokapaikat/ruokapaikat, majoitukset ja huoltoasemat. Pikaruokapaikat alkaa pikkuhiljaa kypsyttää, vaikka joitakin helmiä täältä on löytynyt. Amerikassa valtavaa vauhtia kasvava In-n-out burger on yksi sellainen. Kannattaa maistella jos sattuu joskus eteen, yksi parhaista purilaisista mitä olen ikinä maistanut ja A taitaa olla ihan samaa mieltä.

Huomenna kohti Chicagoa, ja siellä olisi tarkoitus olla muutama päivä, oikeastaan ei edes vielä tiedetä kuinka kauan. Katsotaan mitä kaupungilla on tarjota. Autossa kuunnellaan tällä hetkellä Täällä pohjantähden alla -sarjaa. Monesta kirjan henkilöistä löytää vastakohtia kotisuomesta ja niistä välillä keskustellaankin. Ehkä parasta autossa kuunneltua tähän mennessä.

// J

Jee niin kuin Yellowstone

Taas on yksi hieno kokemus takataskussa: vierailimme tänään Yellowstonen kansallispuistossa. Aikaa saimme kulumaan ainakin kuusi tuntia, vaikka emme edes kiertäneet koko puistoaluetta ja monissa paikoissa pysähdyimme vain hetkeksi. Sää suosi, aurinko pääsi taas polttamaan ja kuvia kertyi melkoisen paljon. Karhut, kotkat ja monet muut jännittävät eläimet pysyttelivät piiloissaan, mutta esimerkiksi biisoneita pääsimme näkemään sekä kauempaa että ihan lähietäisyydeltä.

Yellowstone sijaitsee suurimmaksi osaksi Wyomingin osavaltion alueella. Alueelle pääsee tietysti autolla, ja sisäänkäynnit löytyvät jokaisesta pääilmansuunnasta. Me tulimme lännestä, ja siksi päivän aikana tuli ajeltua kolmen osavaltion alueella; lähdimme aamulla Idahosta ja läntinen sisäänkäynti on juuri ja juuri Montanan puolella. Sisäänpääsymaksu on henkilöautolta 25 $ (ihmisistä ei mene erillistä maksua), ja viikon voimassa olevalla lipulla pääsisi käymään myös Grand Tetonin kansallispuistossa. Sisäänkäynnille sai jonottaa hetken, mutta muualla ruuhkia ei onneksi juurikaan ollut. Puisto on sen verran suuri, että isokin ihmisjoukko mahtuu sinne hyvin.


Reittimme Yellowstonessa kulki puiston eteläistä puolta: ensin ajoimme geysiralueelle, sieltä järvialueelle ja lopuksi teimme koukkauksen pohjoisen suuntaan kanjonialueelle ennen poistumista itäisen sisäänkäynnin kautta. Aika kului yllättävän nopeasti, sillä maisemat ovat niin huikeat ja nähtävää on niin paljon, että pysähdyksiä tulee väkisinkin tehtyä jatkuvasti. Nopeusrajoitus on useimmiten 45 mph, tosin tiukoissa mutkissa tai ruuhkaisilla alueilla rajoitus on matalampi.

Ensimmäinen kohteemme, geysiralue, oli varsin kiehtova. Alueella on paljon kuumia lähteitä, mutalähteitä ja geysirejä, ja siksi hajukin on monin paikoin aika voimakas. Rikki haisee kananmunalle ja muut kaasut ihan vaan pahalle. Lähteissä kupliva vesi on tosiaankin lähes kiehuvaa, sillä niistä nouseva höyrykin tuntui iholla kuumalta. Kuumia lähteitä oli jopa järven pohjassa. En välttämättä haluaisi syödä siitä järvestä pyydystettyä kalaa...

Yellowstonen kuuluisin geysir on tietysti Old Faithful, joka tosin ensin vaikutti enemmänkin Old Lamefulilta päästellessään ilmoille vain vähän höyryä eikä mitään muuta. Hetken päästä ihmisiä alkoi kuitenkin kerääntyä paikalle yhä enemmän, ja kuulimme että purkautuminen olisi edessä noin vartin päästä. Jäimme odottamaan, onneksi. Old Faithful osoittautui maineensa veroiseksi, suihku nousi monen monen metrin korkeuteen ja koko näytös kesti yllättävän pitkään.

Järvialue oli kokonaisuudessaan hieno, ja siellä kulkevissa joissa oli upeita koskia. Välillä tosin tuntui kuin olisimme olleet Suomessa, sillä kasvillisuus ja vesimaisema tuntuivat näyttivät niin tutuilta. Paitsi että ympärillä näkyi vuoria ja kaikki oli suurempaa kuin kotimaassa...

Päätimme piipahtaa vielä kanjonialueella, mikä osoittautui mitä parhaaksi ratkaisuksi. Matkalla näimme biisoniperheen (jotka jäivät varmasti aivan tahallaan tallustelemaan tielle autojonon eteen) ja lisää hienoja maisemia sekä "mutatulivuoren". Perillä odottikin taas aivan toisenlainen maisema, "Yellowstonen Grand Canyon". Me ajoimme kanjonin pohjoisreunalle. Kallioiden värimaailma oli aivan kuin jostakin maalauksesta, ja alhaalla virtasi joki. Joki tekee melko suuria pudotuksia ja synnyttää siten hienoja vesiputouksia. Pääsimme katselemaan yhtä putousta aivan vierestä: parkkipaikalta lähti polku, joka vei noin sata metriä alempana olevalle näköalapaikalle. Ensi kerralla voisi tietysti muistaa ottaa vesipullon mukaan...paluumatka ylämäkeen oli yllättäen aika paljon rankempi kuin matka alaspäin.

Matkalla pois puistosta vastaamme käveli tiellä vielä yksi biisoni. J pysäytti auton kuvan ottamista varten ja yritti samalla vähän jutella otukselle, mutta se vain mulkaisi meitä pahasti. Hienot maisemat jatkuivat vielä pitkään kansallispuiston jälkeenkin, ja loppumatkan ajelimme täysikuun loistaessa taivaalla. Huomenna ajelemme Coloradon puolelle Denveriin, mistä jatkamme matkaa taas seuraavana päivänä. Pitkiä ajopäiviä on nyt luvassa useampia, sillä tarkoitus olisi ehtiä Chicagon kulmille maanantai-illaksi.

Ja vielä pieni loppukevennys: kyllä oravatkin osaavat kerjätä. Tämä kaveri seisoi tuossa samassa asennossa varmaan minuuttien ajan ja yritti kai näyttää mahdollisimman söpöltä. Harmi, että kaikki ihmiset vain räpsivät kuvia eikä herkkupaloja tainnut herua.

// A

San Francisco ja vähän muutakin

Yhdentoista tunnin ajopäivä takana, huh! San Francisco jäi siis jo taakse, mutta niihin tunnelmiin palaan mielelläni ainakin yhden blogipäivityksen verran. Vaikka vietimme kaupungissa vain pari päivää, molemmille jäi hyvä fiilis ja San Francisco vaikutti oikeasti aika mahtavalta paikalta. Sää tosin tuntui melkoiselta shokkihoidolta viime viikkojen helteiden jälkeen, sillä lämpötila oli vierailumme aikana 15-20 astetta ja mereltä puhaltava tuuli teki ilmasta vieläkin viileämpää. Viileämmässä säässä tosin jaksaa ihan eri tavalla katsella ympärilleen, mikä oli varsin hyvä juttu.

Maanantaina päätimme kokeilla onneamme sen verran, että ajoimme majapaikasta lähtiessämme suoraan seuraaville öille varattuun hotelliin. Huomattavasti edullisemman hinnan vuoksi olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi Oaklandista, eli lahden toiselta puolelta SFO:sta katsottuna. Saimme kuin saimmekin huoneen saman tien, heitimme tavarat huoneeseen ja päätimme lähteä tutustumaan San Franciscoon ilman autoa. Alueella kulkee junaverkosto, BART (Bay Area Rapid Transit), jolla pääsimme kätevästi Oaklandista suoraan SFO:n keskustaan. Edestakainen matka maksoi meiltä kahdelta yhteensä noin 15 dollaria. Hirveän halpaa matkustaminen ei siis ole, mutta eipähän tarvitse huolehtia auton saamisesta parkkiin jne. BART-asemilla ei ehkä kannata hengailla ihan huvin vuoksi, sen verran epämääräistä porukkaa näimme - tosin sama ilmiö varmaan toistuu joka puolella maailmaa.

Jäimme junasta lähellä satamaa, ja kävelimme pitkin rantaa kohti Fisherman's wharfia. Turisteja oli alueella ihan tarpeeksi ja lähes kaikki merileijonat olivat lähteneet kosiomatkalle etelään, joten lähdimme lounaan jälkeen kävelemään kaupungin muihin osiin. Matkalla näimme mm. hauskoja puistoja ja Chinatownin kulmia. San Franciscon Chinatownia ei turhaan erikseen mainita turistioppaissa, sillä se on iso alue ja siellä asuu paljon kiinalaisia ja varmasti muitakin aasialaisia. Ohitimme erään puistoalueen, joka oli rakennettu niin kiinalaiseen tyyliin, että näytti kuin olisimme hypänneet aivan toiselle mantereelle.

Tiistaina päätimme lähteä liikkeelle autolla ja tehdä samalla kierroksen lähialueilla. Ajoimme ensin Oaklandista Sausalitoon, joka on erittäin kaunista rannikkoaluetta (ja selvästi myös hintataso on sen mukainen). Sieltä käsin pääsimme ihastelemaan San Franciscon siluettia, joka tosin sattui olemaan melko tiheän sumun peitossa. Sausalitosta ajoimmekin San Franciscon puolelle Golden Gate Bridgea pitkin, joka sekin peittyi korkeimmilta osiltaan sumuun. Sillan toiselle puolelle päästyämme löysimme vielä erään satama-alueen, josta räpsimme muutamat kuvat sekä sillasta että Alcatrazista, joka näkyi sieltä paljon paremmin kuin esim. Fisherman's wharfilta. Saarella asti emme siis päässeet käymään lainkaan, koska retket ovat niin suosittuja että liput pitäisi varata vähintään pari viikkoa etukäteen. Sellaiseen meillä taas ei ollut mahdollisuutta, koska SFO:n aikataulumme varmistui vasta muutamia päiviä aikaisemmin.

Ajelimme vielä siellä sun täällä pitkin kaupunkia, ja pakko sanoa että kyllä on kaupunki rakennettu melkoisen mäkiseen maastoon! Ajoimme ensin yhtä piiiiitkää mäkeä ylös, ja sitten yhtä pitkästi toiselta puolelta alas. Autoilu oli aika mielenkiintoista, sillä jokaisessa risteyksessä on stop-merkki myös ylämäkeen ajettaessa, ja minulla meinasi olla oikeasti vaikeuksia nähdä ympärilleni niissä pituuteni takia. Pienellä kurkottelulla onneksi vältyttiin vaaratilanteilta. :) Piipahdimme vielä Golden Gate Parkissa, joka on varmasti hieno paikka viettää aikaa. Puisto on suurempi kuin New Yorkin Central Park, ja sieltä löytyy mm. järvi (jossa voi ajaa polkuveneillä!), museoita ja jopa biisonitarha.

Tänään olemme siis vain ajaneet autolla. Lähdimme Oaklandista aamulla yhdeksän aikaan, ja teimme ainoastaan pari nopeaa pysähdystä auton ja itsemme tankkaamista varten. Maisemissa ei taaskaan ollut valittamista: alkumatkasta ajoimme Kalliovuorilla, sen jälkeen Nevadan erämaassa (ohitimme myös alueen, joka näytti erehdyttävästi suola-aavikolta) ja lopulta päädyimme Idahon maalaismaisemiin. Perillä täällä Twin Fallsissa olimme puoli kymmenen maissa paikallista aikaa, ja koska siirryimme yhden aikavyöhykkeen eteenpäin, lyhyellä matikalla tulokseksi saa reilut 11 tuntia ajoa.

Jos tuo ei ole suolaa, niin mitä se sitten on??

 Tänään koimme myös ensimmäisen (ja toivottavasti ainoan) kohtaamisen paikallisen virkavallan kanssa. Olimme juuri ajaneet pois moottoritieltä tarkoituksenamme tarkistaa bensan hinta ja ajelimme pikkutietä kohti Shelliä. Minä olin ratin takana, ja viimeksi näkemäni rajoitus oli 35 mph. Olemme olleet varsin tarkkoja nopeuksien suhteen, joten yllätys olikin melkoinen kun yhtäkkiä poliisiauto välkytti valoja ja antoi sireenillä pysähtymismerkin. Ajoin kiltisti tien sivuun, ja hetken päästä poliisisetä ilmestyi auton viereen. Hän kysyi, olinko tietoinen että olin ajanut 38 mph alueella, jolla nopeusrajoitus on 25 mph. Kerroin nähneeni vain 35-kyltin, ja poliisi sanoi että ehei, rajoitus on 25. Setä halusi nähdä vielä ajokorttini ja auton tiedot, ja samalla kun kaivoin korttiani kerroin, että auto on vuokrattu. Ennen kuin sain korttiani esiin, poliisi ilmoitti että aksenttini ei kuulosta massachusettsilaiselta (sinne auto on rekisteröity) ja kysyi, mistä olen. Kun kerroin olevani Suomesta ja ojensin ajokorttiani, hän ei edes halunnut nähdä sitä vaan sanoi, että kuule, aja vain hitaammin tästä lähtien, ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Helposti selvittiin siis siitä tilanteesta. Kaiken huippu kuitenkin oli, että kun siirryimme siitä samaisesta paikasta tien toiselle puolelle Shellin pihaan, huomasin tulosuuntaamme osoittavan nopeusrajoituskyltin, jossa seisoi isolla 35. Sori poliisisetä, taisit olla väärässä. :)  Aloimme tosin epäillä, että nopeus oli vain tekosyy pysäyttämiseen, ja oikeasti hän halusi vain tarkistaa, minkälaiset tyypit ajelevat noin kauas rekisteröidyllä autolla keskellä ei mitään. Joka tapauksessa toivon, että tämä kohtaaminen jää reissun ainoaksi...jostain syystä poliisien pysäyttämäksi joutuminen on aina vähän jännää.

Kirjoitusmaraton saa nyt luvan loppua tältä päivältä. Huomenna edessä on lyhyt parin tunnin ajo Idaho Fallsiin, mistä matka jatkuu perjantaina kohti Yellowstonea. Lisää kuulumisia luvassa siis viimeistään perjantain jälkeen.

Hyvää yötä!

// A