San Diego, osa 2

San Diegon pysähdyksemme alkaa olla lopuillaan, ja ainakin minulle jää tästä kaupungista tosi hyvä vaikutelma. Täältä löytyy historiaa, kaupungin sykettä, merta ja leppoisaa tunnelmaa. Liikennejärjestelyt ovat melko toimivat, ja keskustan alueella auton voi huoletta jättää parkkipaikalle ja sen sijaan kävellä paikasta toiseen. Pidemmillä välimatkoilla bussit ja junat ovat luultavasti autoa kätevämpi vaihtoehto.

Majoituimme eilen tänne hotelli Bristoliin ensimmäiselle avenuelle eli aivan keskustan tuntumaan. Edellisestä majapaikasta lähtiessämme poikkesimme vähän ostoksille kuluttaaksemme aikaa, sillä sisäänkirjautuminen alkoi vasta kolmelta. Lounaan jälkeen shoppailukin alkoi kyllästyttää, ja päätimme käydä katselemassa merenrantaa. J syötti navigaattoriin jonkun rannan, jolla emme olleet vielä käyneet, ja päädyimme La Jollan kaupunginosaan. Taloista ja autoista päätellen alue on keskimääräistä varakkaampien kaupunkilaisten suosiossa, mutta onneksi rantaan pääsevät taviksetkin.

 Rannassa on röpelöisiä kallioita ja hiekkamuodostelmia, joilla näkyi paljon lapsiperheitä tutkimassa aaltojen mukanaan tuomia otuksia. Pikkuötököiden lisäksi kallioiden koloissa näkyi asuvan aika paljon rapuja:

Illalla lähdimme kiertelemään keskustaan ja nauttimaan kaupungin leppoisasta tunnelmasta. Istuimme tovin jos toisenkin eräässä pubissa, jossa oli pari hauskaa kaveria soittelemassa musiikkia. Täällä taitaa todella olla ylitarjontaa muusikoista, jos sellaisetkin tyypit päätyvät "vain" pubikeikoille.

Tänään kävimme kävelyllä taas yhdellä rannalla. Seaport Village on hienolla alueella kalliiden hotellien vieressä, ja siellä on myös venesatama ja toinen toistaan hienompia huvijahteja. Rantaan on rakennettu kävelykatu, jonka varrella näkyi kaupustelijoita, katusoittajia, taiteilijoita ja kerjäläisiä. Maisemat merelle olivat hienot: kävelykadulta näkyi myös Coronadoon vievä mieletön silta. Ajoimme sitä pitkin pari päivää sitten, ja pakko myöntää että meinasi huimata.

Huomenna jätämme San Diegon taakse ja suuntaamme Nevadan erämaan uhkapelikeitaaseen, joka tunnetaan myös nimellä Las Vegas. Siellä viivymmekin taas viikon verran. Alkuperäinen suunnitelmamme oli, että menemme Vegasiin vasta maanantaina, mutta olemme näköjään pari päivää aikataulustamme edellä. Vegasissa hyvätkin hotellit ovat halpoja, joten siinä mielessä siirtyminen ei haittaa (San Diego on aika kallis kaupunki myös hotellien suhteen). Majailemme ensimmäiset yöt vähän syrjemmässä ja maanantaina siirrymme pääkadulle eli Stripille hienompaan (ja valitettavasti myös vähän kalliimpaan) hotelliin. Ohjelmassa on todennäköisesti J:n osalta pelailua ja pelitunnelman fiilistelyä, minä saatan keskittyä ennemminkin shoppailuun ja showtarjontaan.

Loppureissun suunnitelmia on tässä samalla vähän hiottu ja tarkennettu, mutta niistä kerromme lisää sitten kun niiden aika on. Yksi etappi kerrallaan. :)

// A

T niin kuin Tijuana

Ruoho ei aina ole vihreämpää aidan toisella puolen, sen saimme huomata viimeistään tänään. Muutama tunti Meksikoa riitti meille vallan mainiosti. Kokemuksena mielenkiintoinen, mutta ei sen kummempaa.

Lähdimme liikkeelle aamupäivällä. Varsinaista kiirettä ei ollut, sillä San Diegosta ajaa rajalle parissakymmenessä minuutissa. Jätimme auton Yhdysvaltojen puolelle parkkiin; rajan tuntumassa on useita parkkialueita, joihin voi jättää autonsa muutaman dollarin päivämaksua vastaan. Siirtyminen rajan yli sujui helposti, sillä parkkialueelta lähti bussi suoraan Tijuanan keskustaan. Rajalla pysähdyimme ainoastaan sen verran, että tullivirkailija piipahti autossa ja tarkasti sisätilat.

Ympäristö muuttui huomattavasti Meksikon puolelle päästyämme. Talot olivat yksinkertaisia ja ränsistyneitä, liikenne melko kaoottista, kaupustelijoita pyöri katujen varsilla ja siellä täällä näkyi myös katukeittiöitä. Bussista noustuamme päätimme etsiä paikallisen ostoskeskuksen. Kadun varrella oleva turistikartta oli kuitenkin joku maanantaiversio, sillä sen ohjeita noudattamalla lähdimme aivan väärään suuntaan. Päädyimme kauemmas pääkadulta, ja kun vastaan alkoi tulla yhä epämääräisempää porukkaa ja talojen edustoilla näkyi poliiseja (J huomasi heidän olevan myös aseistettuja), käännyimme suosiolla takaisin ja löysimmekin lopulta oikealle reitille.

Yhteensä tunnin tallustelun jälkeen löysimme vihdoin määränpäähämme, ostoskeskukseen joka näytti olevan kuin toisesta maailmasta muuhun kaupunkiin verrattuna. Se muistutti hyvin paljon amerikkalaisia ostoskeskuksia, ja tietysti sieltä löytyi mm. McDonald's ja Burger King. Kiertelimme liikkeitä tovin, ja jotta reissu ei olisi ollut aivan turha, J löysi itselleen uudet kengät. Minä kolusin vaatekauppoja, mutta niiden tarjonta koostui lähinnä ylihinnoitelluista keinokuituvaatteista, jotka keskittyivät kimalle-paljetti-röyhelö-linjalle. Muualla kaupungissa taas liikkeet myivät pääasiassa turistikrääsää ja vaatteita, joita näkee varmasti monessa muussakin turistikohteessa ympäri maailmaa. Pian olimmekin jo valmiita lähtemään paluumatkalle. Emme olleet onneksi vaihtaneet pesoja lainkaan, sillä lähes kaikkialla voi maksaa dollareilla ja tuolla rahankulutuksella olisimme vain olleet ongelmissa yli jääneiden pesojen kanssa.

Matka takaisin USAn puolelle kesti "hivenen" pidempään kuin menomatka. Bussi ajoi raja-alueelle nopeasti, mutta siihen vauhti tyssäsikin. Odotimme bussien jonossa tovin jos toisenkin. Samalla katselimme ikkunasta pitkää jonoa, jossa jalkaisin Yhdysvaltoihin menevät odottivat pääsyään rajatarkastukseen. J kertoi lukeneensa jostain, että jonottaminen kestää yleensä noin 1,5 tuntia. Me emme jääneet kovin paljon huonommiksi, sillä pääsimme rajamuodollisuuksiin lopulta noin tunnin odottelun jälkeen. Nousimme bussista ja kävelimme sisään halliin, jossa oli passintarkastus. Virkailija oli todella ystävällinen ja laukkujen läpivalaisun jälkeen pääsimme eteenpäin. Bussi odotti hallin toisella puolella ja vei meidät takaisin parkkialueelle, missä hyppäsimme autoon ja palasimme San Diegoon.

Päivästä jäi väkisinkin vähän pettynyt olotila. Emme tietenkään odottaneet kaiken olevan kuten länsimaissa tai muuta roskaa, mutta tarkoituksena oli tehdä päivän ostosretki ja sen suhteen odotukset eivät täyttyneet. Mutta kuten sanottu, kokemuksena päivä oli mielenkiintoinen. Sitä paitsi, enemmän olisi harmittanut jos reissu olisi jäänyt tekemättä. Olisimme toki voineet ottaa vielä vähän paremmin selvää siitä, mitä kaikkea Tijuanalla on tarjottavanaan. Nyt menimme vähän fiiliksen mukaan, joten sitä saa mitä tilaa. :)


Huomenna edessä on taas hotellinvaihto, kun siirrymme keskustan tuntumaan. Vielä pari päivää San Diegoa jäljellä ennen seuraavaa oikeaa ajomatkaa, tämähän tuntuu ihan lomalta. :)  Ei sillä että autoilu vielä väsyttäisi, vaikka maileja on tähän mennessä kertynyt n. 4000. Nyt ollaan vasta pääsemässä vauhtiin.

// A

P.S. Pyykkipäivä: hotellissa on asiakkaiden käytössä pyykkitupa, voiko kätevämpää olla? Pyykkikone + kuivausrumpu yhteensä 2$, ei matkabudjettikaan ei kaadu tähän. :)

San Diego, osa 1

Rannikolta rannikolle ajettu ja kahden viikon sisällä nähty sekä Atlantin että Tyynenmeren aaltoja. Eikä tullut edes kiire! :)

Eilen tosiaan ajelimme tänne Kaliforniaan, ja ensimmäistä kertaa osavaltioiden rajalla oli jotain toimintaa. Tähän mennessä siirtymistä osavaltiosta toiseen on hädin tuskin huomannut, mutta nyt ajoimme kolmen eri tarkastuspisteen läpi. Jokaisen auton täytyy pysähtyä noilla pisteillä, mutta meitä "kuulusteltiin" ainoastaan yhdellä, ja silloinkin virkailija vain kysyi, onko meillä mukana hedelmiä. Kontrollin kyllä ymmärtää, kun ajattelee että sitä kautta saattaa ihan jokunen meksikolainen yrittää päästä salaa elämään omaa amerikkalaista unelmaansa. Myös huumeita ja muuta laitointa tavaraa luultavasti yritetään kuljettaa suht paljon. Ehkä kaksi valkoista turistin näköistä nuorta Massachusettsin kylteillä varustetussa autossa ei kuitenkaan ole sitä kaikkein epäilyttävintä sakkia.

Oman mielenkiintoisen lisänsä matkaan toi se, että tie kulkee vuorten keskellä, nousuja on paljon ja lämpötila nousi parhaimmillaan 46 asteeseen. Siksi tien varressa oli kyltti, joka kehotti sammuttamaan ilmastoinnin auton ylikuumenemisen estämiseksi. Kehotus koski onneksi vain 10 mailin matkaa, mutta ne olivat aika hikiset 10 mailia. Matkalla näimme useampia rekkoja, kuorma-autoja ja asuntoautoja, jotka hädin tuskin pääsivät mäkeä ylöspäin. Meidän toistaiseksi erittäin luotettava kulkupelimme sen sijaan ei osoittanut minkäänlaisia hyytymisen merkkejä eikä lämpömittari hievahtanutkaan.

Täällä rannikolla lämpötila on hyvinkin mukava, 20-25 astetta. Varjossa ja tuulisella säällä (mikä on ilmeisesti aika yleistä, meren äärellä kun ollaan) tuntuu noiden neljänkympin helteiden jälkeen jopa välillä, että tulee vilu. Aurinko kyllä paahtaa ja polttaa edelleen.

Ohjelma muutaman päivän pysähdyksellemme täällä San Diegossa alkaa selkiytyä. Eilen emme ehtineet perille päästyämme juuri muuta kuin ruokailla ja tehdä autolla pienen kierroksen kaupungilla. Illalla hioimme vielä suunnitelmia tuleville päiville, ja aivoriihen jälkeen meillä oli kasassa sopivasti suunniteltua ja suurpiirteisempää ohjelmaa. Keskustan alueella on melko kallista majoittua, joten vietämme nyt aluksi muutaman yön laitakaupungilla halvemmissa majoituspaikoissa ja menemme vasta lopuksi pariksi yöksi keskustaan. Myös keskusta-alueeseen tutustuminen jää noille viimeisille päiville, ja siksi meillä onkin nyt aikaa kierrellä muita kiinnostavia kohteita. Siispä suuntasimme aamupäivällä odotetulle eläintarhan reissulle.

San Diego Zoo on aivan valtava. Hinta on aika kova, 40 $ per aikuinen, mutta nähtävää riittää. Saimme kulutettua alueella viisi tuntia, vaikka emme pysähdelleet myymälöihin tai ruokapaikkoihin ja ohitimme esimerkiksi monia lintuhäkkejä, kun väsymys alkoi jo painaa. Alueella kulkee myös busseja, joista eläimiä voi katsella ja kuvata (jos ehtii), mutta me päätimme jaksaa kävellä. Jossakin vaiheessa jalat alkoivat ehkä olla toista mieltä, mutta saimmepahan ainakin kierrellä omaan tahtiin ja pysähtyä juuri silloin kun itse halusimme.

Mm. tällaisia otuksia siellä sitten näkyi:

Äitikirahvi ja kolme kuukautta vanha pikkukirahvi

Koska olemme näin lähellä Meksikon rajaa, pakkohan silläkin puolella on päästä käymään. Tijuana on siis aivan tuossa rajan takana, ja sinne otamme suunnan huomisaamuna. Vaihtoehtona olisi ollut myös yöpyminen Meksikossa (hotellit ovat aika paljon halvempia siellä kuin täällä), mutta päädyimme kuitenkin pelkkään päiväreissuun. Auto jää rajan tälle puolelle, mutta onneksi bussit kulkevat kuulemma hyvin. Toivotaan, että kaikki sujuu yhtä helposti kuin miltä vaikuttaa. :)

//A

P.S. Pari sanaa vielä: Ben & Jerry's. Matkapakastin olisi aika kova sana.

Vähän toisenlainen juhannus :)

Toivottavasti Suomen juhannus on ollut leppoisa, meillä ainakin tämä viikonloppu on mennyt hieman epätavallisissa merkeissä. Perjantaiaamun suunnitelmat pitivät ja piipahdimme museossa nimeltä New Mexico Museum of Natural History and Science. Valinta osui aika nappiin, sillä museoon on koottu esimerkiksi dinosaurusten luurankoja. Päänäyttelyn teemana oli "aikamatka" ja se seurasi elämän kehitystä maapallolla. Ihan kaikki kalanhampaat eivät meitäkään jaksaneet kiinnostaa, mutta ne dinot olivat kyllä aika makeita.

Museokierroksen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Arizonaa. Matkan aikana tajusimme, että olisimme perillä majapaikassamme Sedonassa melko aikaisin, ja teimme pienen suunnitelmanmuutoksen: ajaisimme sittenkin jo samana päivänä Grand Canyonille. Siten vältimme sekä mahdollisen lauantairuuhkan että edestakaisen ajon, sillä meidän olisi pitänyt ajaa Sedonasta uudestaan pohjoisen suuntaan GC:lle ja sieltä matkasuunnitelman mukaan takaisin etelään kohti Phoenixia.

Albuquerquesta lähdettäessä näkyi taas aika pitkälle

Saavuimme Grand Canyonille viiden aikaan iltapäivällä, ja ajoimme autolla perille asti (hinta: 25$/henkilöauto). Onneksi alueella on matala nopeusrajoitus, sillä yhtäkkiä eteemme tielle käveli joku peura. Otus jäi vielä kaikessa rauhassa seisoskelemaan eteemme, ja näytti siltä että teki kaiken aivan tahallaan. :D Perille päästyämme ihastelimme maisemia parin tunnin ajan. Ilmaisten bussien kyydissä pääsee helposti näköalapaikalta toiselle, ja mekin kävimme katsastamassa kuuluisan Yaki Pointin. Bussimatkalla näimme vielä toisen, sarvipäisen peuran, joka lekotteli tien varressa. Bussikuski oli onneksi niin kiva, että pysähtyi hetkeksi, jotta matkustajat ehtivät ottaa kuvia.

Ilmeestä päätellen tämä kaveri on ollut kuvattavana ennenkin :)

Olisi ollut mukava katsella auringonlasku Grand Canyonilla, mutta totesimme että on hyvä päästä matkaan ennen kuin tulee kokonaan pimeää. Puolen tunnin ajon jälkeen valo kuitenki väheni. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoimme pimeällä (J oli ratissa), ja vähän kyllä jännitti. Edes moottoritiellä ei ole valoja muualla kuin liittymissä. Tien pinnassa on jonkinlaisia heijastimia, joiden avulla suunnilleen näkee, missä tie kulkee. Lisäksi tie oli todella mäkinen ja mutkainen, ja monet kanssa-autoilijat näyttivät siltä, etteivät tiedä, kuinka pimeällä ajetaan.

Saapuessamme Sedonaan oli täysin pimeää, ja maisemaa saattoi vain arvailla. Itse olen käynyt Sedonassa kerran aikaisemmin, ja olin ehkä sanonut J:lle jotain siitä, kuinka hieno paikka se on. Enempää en viitsinyt vihjailla, sillä halusin nähdä J:n reaktion kun hän näkee, millaiseen ympäristöön olemme tulleet. Aamulla fiilis oli aika hieno, kun parkkipaikalta näkyikin punainen vuori:

Kuvassa myös kulkupelimme :)

Kiertelimme Sedonan ympäristössä aamupäivän tunnit, ja punaisia kallioita näkyi joka puolella. Itse Sedonan keskusta on melkoinen turistirysä, täynnä krääsäkauppoja ja sisäänheittäjiä. Onneksi kaikki se kaupallisuus ei heikennä maisemien henkeäsalpaavuutta ollenkaan.

Sedonasta meillä oli vaihteeksi lyhyt, parin tunnin ajomatka seuraavaan määränpäähämme eli Phoenixiin. Oli mukava päästä vaihteeksi majoittumaan jo iltapäivällä. Ehdimme jopa tehdä täsmäiskun erääseen ostoskeskukseen, josta molemmille tarttui mukaan jotakin. J:n mielestä Phoenix on hauska kaupunki erityisesti siksi, että ympäristöstä tulee mieleen Lucky Luke -sarjakuvat (kuivaa hiekkaa ja isoja kaktuksia). Lämmintähän täällä riittää, mittari paukkuu +40C:ssa ja vaikka ulkona tuulee, se ei viilennä lainkaan - pikemminkin päinvastoin. Aurinko on todella paahtava ja kirkas, ja tällainen pohjoismaalainen kalkkilaivan kapteeni saa olla oikeasti varuillaan. Eilen olin polttaa käsivarteni autoa ajaessani, kun aurinko paistoi ikkunasta suoraan kohti. Aurinkorasvan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.

Huomenna olisi tarkoitus ajaa taas pidempi etappi San Diegoon saakka. Siellä aiomme viipyä vähän pidempään, vaikkakin tarkempi suunnitelma muotoutunee vasta huomenna. Ehdoton käyntikohde on ainakin San Diegon eläintarha, ja myös rantaelämä saattaa kiinnostaa näiden erämaapäivien jälkeen. Joku saattaa kauhistella tätä "suunnitelmattomuutta", mutta meille tällainen matkustustapa sopii. Suuret linjat on päätetty, ja niiden puitteissa voimme liikkua niin kuin hyvältä tuntuu. Toistaiseksi hyvä fiilis on pysynyt melko hyvin, vaikka aluksi vähän pelottikin, alkaako jatkuva reissaaminen pian väsyttää. Paikanvaihdosten myötä innostus kuitenkin säilyy, ja onnistuneiden hotellivalintojen ansiosta olemme saaneet myös nukkua yömme rauhassa.
Toivotaan, että sama linja jatkuu edelleen. :)

// A

P.S. Tämä yön majapaikkana Radisson-hotelli Phoenixin lentokentän läheisyydessä, huonehinta 44€ ja laatu ehkä parasta tähän asti. Hyvän ei aina tarvitse olla kallista :)

Texasista New Mexicoon

Reissun tähän mennessä hienoin elämys saavutettu, näin voin todeta ainakin omasta puolestani. Tänään oli helpompi ajopäivä, kun reitti kulki Amarillosta New Mexicon pääkaupunkiin Albuquerqueen eli vaivaiset 450 km. Tuo matka ei oikeasti tunnu oikein missään, kun nopeusrajoitukset ovat sellaiset, että matka taittuu pysähdyksineen helposti noin neljässä tunnissa. Lisäksi menoa helpottaa tähän suuntaan ajettaessa se, että aikavyöhykkeiden vaihtumisen ansiosta voittaa tunnin aina silloin tällöin - myös tänään. Kun lähdimme aamulla yhdeksän maissa ajamaan, olimmekin perillä jo yhden aikaan iltapäivällä. Kätevää. Päinvastainen ilmiö on tosin odotettavissa, kun lähdetään ajamaan länsirannikolta takaisin itää kohti. Ei enää kovin kätevää...

Tuli vähän vahingossa tuo liikennemerkki eteen - Welcome to Mexico :D

Maisema muuttui melko radikaalisti, mitä lähemmäs määränpäätämme pääsimme. Amarillosta lähtiessämme ympärillä näkyi tasaista maaseutua, mutta vähitellen alkoi näkyä myös kallioita ja kukkuloita. Välillä tie kulki viivasuorana horisonttiin asti. Lopulta ajoimme keskellä kumpuilevaa maisemaa, ja pakko myöntää että katse meinasi toisinaan karkailla tiestä ympärillä kohoaviin vuoriin.

Ja sitten siihen elämykseen. Koska meille jäi lyhyen ja aikaisin aloitetun ajomatkan ansiosta reilusti aikaa Albuquerqueen tutustumiseen, olimme etsiskelleet netistä kiinnostavia käyntikohteita. Ystävämme google tiesi kertoa, että täällä on maailman pisin köysirata/gondolihissi tai jotain sinne päin. Suunnistimme siis sinne. Ja olihan se huikeaa! Sandia Peak Tramway kuljettaa matkustajat kopperossa yli neljän kilometrin matkan vaijereita pitkin noin kolmen kilometrin korkeuteen. Edestakaisen lipun hinta oli aikuiselta 20 dollaria, ja kokemus oli ihan varmasti sen arvoinen. Maisemat olivat jotain käsittämättömän hienoa, ja ylhäältä näkyi todella kauas. Näimme kaukana myös maastopalojen synnyttämän savupilven, joka erään naisen mukaan ei kuitenkaan tullut Arizonassa riehuvista paloista vaan jostakin uudesta. Täällä on niin kuivaa, että kaikkialla muistutellaan maastopalon vaarasta, ja siksi esimerkiksi vuorella kaikki patikkareitit olivat suljettuina. Maiseman ihailu näköalapaikoilta riitti kuitenkin meille loistavasti.

Savupilvikin näkyy heikosti taustalla

Huomenna on tarkoitus piipahtaa vielä New Mexicon "luonnonhistoriaan ja tieteisiin" erikoistuneessa museossa, joka vaikuttaa ainakin nettisivujen perusteella mielenkiintoiselta. Tarjolla on ilmeisesti ainakin dinosaurustietoutta ja mahdollisuus tutustua tulivuoren toimintaan sisältäpäin. Museoretken jälkeen matkamme jatkuu Arizonan puolelle. Tie vie Sedonaan, missä yövymme ja ajamme lauantaina vähän matkaa takaisin pohjoiseen Grand Canyonille. Odotettavissa siis lisää maisemakuvia...

Ai niin, hyvää juhannusta! :)

//A

New Caney TX (Houstonin läheisyydessä) - Amarillo TX

Tänään aamulla olisi molempia nukuttanut. Edessä oli kuitenkin pitkä ajopätkä, ja tien päälle päästiin yhdeksän maissa. Yön aikana alkoi satamaan ja sitä jatkuikin ensimmäiset 1,5h aamulla, kunnes viimein päästiin saderintaman pohjoispuolelle. Aamupäivän aikana lähestyttiin Dallasia, ja oman ajovuoron lähestyessä hieman alkoi jännittää, veisikö navigaattori meidät miten lähelle Dallasia, koska olen nähnyt dokumentin Dallasin liikennejärjestelyistä. Kaikeksi onneksi Dallasin ydin kierrettiin, mutta kyllä Dallasin alueen lähikaupungeissakin oli suuria liikennejärjestelyjä. Sikäli nuo kaupunkien ohitusteiden yli viisikaistaisten teiden ajelut ei ole mitään ihmeellisiä, mutta kun samaan aikaan pitää seurata navigaattoria ja liikennettä on aina niillä paljon, tulee usein hiki.

Päivän aikana Etelä-Texasin vehreän kumpuilevat maastot alkoivat muuttua kellertäviksi ja kuivemmiksi, lisäksi yhtäkkiä kellertävät niityt näyttivät jatkuvan silmän kantamattomiin. Pitkä ajopäivä (n.840km), mutta molempien mielestä todella hieno sellainen, maisemat oli todella kivat. Huomenissa lyhyt n.450 km ajo Albuquerquehen (NM). Sen jälkeen suunnilleen sama ajo Flagstaffiin ja Grand Canyonille.

Ylinopeutta täällä ei kyllä kärsi ajaa. Nyt on peräkkäisinä päivinä edestä poliisi pysäyttänyt auton, selvästi ylinopeuden vuoksi, ja tänään kyllä se pysäytetty oisin voinut olla minäkin, koska seurasin kyseistä autoa tietämättä että rajoitus oli muuttunut. Oltiin juuri tultu edellämainittuun Dallasin alueen ohituskompleksiin ja seurasin samaan aikaan navigaattoria ja luonnollisesti näissä tilanteissa koko ajan teitä liittyy toisiin ja erkanee, joten oli vain rajoitus mennyt ohi. A tosin sanoi että olin ollut rajoituksen muuttuessa jonossa joka ajoi rajoituksen mukaan, mutta noin 0,5km ennen poliisin pysäytystä kaasutin kyseisen jonon ohi. Onneksi ei käynyt huonosti. A on onneksi erittäin varma kuski joten ei jää ajot kummankaan harteille, siinä tulis väsy.

Eipä tässä ihmeempiä. Hotellivaraukset on olleet lähes poikkeuksetta todella onnistuneita. Paljon joutuu reviewejä lukeen hotels.comista tai booking.comista, mutta yleensä ne paljastaa onko hotelli rahan arvoinen. Toki sinne joukkoon eksyy aina joku joka odottaa 2,5 tähden hotellilta 4 tähden tasoa, ja kiroaa luukun maanrakoon arviossaan.

/ / J

p.s. Äiti lähetä lisää rahaa.

Viikko jo takana!

Aika New Orleansissa kului vilauksessa, ja nyt ollaan taas tien päällä. Olipas mukava viettää yksi kokonaan autoton päivä! Alkuperäinen suunnitelma maanantaille oli, että olisimme menneet veneretkelle suomaisemiin bongailemaan alligaattoreita ja muita jänniä elukoita. Lämpömittari näytti kuitenkin taas lähes 40 astetta, ja jouduimme toteamaan, että moinen reissu olisi ollut vähän turhan hiostava. Päädyimme sitten tallustelemaan pitkin kaupungin katuja moneksi tunniksi, mikä ei osoittautunut yhtään hassummaksi ratkaisuksi. Ranskalaisten korttelien alue on ehdottomasti sitä kauneinta New Orleansia, vaikka monenlaista kulkijaa saattaakin tulla kaduilla vastaan.

New Orleans on ainakin pikaisen kokemuksen perusteella varsin turistiystävällinen kaupunki. Keskusta on suht pieni, joten kävellenkin pääsee liikkumaan hyvin. Ja toisin kuin monissa muissa jenkkikaupungeissa, New Orleansissa pyöräillään! Teillä näkyi jopa omia kaistoja polkupyörille. Kannattaa varmasti harkita pyörän vuokraamista, varsinkin jos viipyy kaupungissa pidempään.

Joen rannalla on kaunis aukio, jonka edustalta lähti jos jonkinlaista paattia. Hauskan näköistä vanhan ajan henkeä oli myös havaittavissa. :)

Tänä aamuna lähdimme liikkeelle jo kahdeksan aikaan, sillä edessä oli taas pitkä ajomatka kohti Texasissa sijaitsevaa New Caneya. Käskimme navigaattorin vältellä isoja teitä, ja pääsimme ajelemaan melkoisissa maisemissa - ensin Louisianan soiden keskellä ja myöhemmin Texasin maalaiskylissä. Olen myös melko varma, että näin kilpikonnan kävelemässä tienpientareella - ainakin google väittää, että täällä on niitäkin. Eläimellisiä elämyksiä :)

On muuten aika kiinnostava seurata telkkarin sääkanavilta myrskyvaroituksia. Tornadovaroituksia annetaan nyt päivittäin tuolla pohjoisemmassa. Tällä hetkellä emme ole varsinaisesti tornadovyöhykkeellä, mutta täytyy toivoa että emme satu niiden tielle myöhemminkään reissun aikana. Täällä näimme tänään valotaulun, joka muistutti hurrikaanikauden olevan meneillään. Tähän asti olemme onnistuneet välttämään myrskyt melko hyvin: lähdimme New Orleansista sopivasti pois sateiden ja ukkosten alta, ja päivällä osuimme vain yhteen lyhyeen ukkoskuuroon (tosin sitten vettä tulikin niin, että ei eteensä nähnyt).

Huomenna edessä on taas pitkä ajomatka Amarilloon asti. Päätimme edetä tässä vaiheessa melko nopeasti, sillä tarkoituksena on ajaa vielä Grand Canyonille ja koukata sieltä San Diegoon ennen Las Vegasia, mistä on hotellihuone varattuna 4.7. alkaen. Näillä pitkillä etapeilla pelaamme itsellemme enemmän vapaapäiviä noihin kaikkein kiinnostavimpiin paikkoihin.

Ja vilkun käyttö risteyksissä tai kaistanvaihdoissa näyttää edelleen olevan aivan yliarvostettua. Hmph.


//A

The Big Easy

Eilinen pitkä ajopäivä osoittautui mitä parhaimmaksi ratkaisuksi, koska siten pääsimme niin lähelle New Orleansia että tänä aamuna sai rauhassa nukkua. Tai no, sisäinen kello herätti taas puoli kahdeksan maissa, mutta siis periaatteessa olisimme voineet nukkua... Lähdimme liikkumaan majapaikasta vasta puoli yhdentoista aikaan, kun ensin olimme nauttineet hotellin tarjoaman aamiaisen. Huonehintaan kuuluva aamiainen on kaikkialla ollut lähestulkoon sama: pullaa ja valkoista leipää, sokeroituja muroja ja vohveleita. Hyvällä tuurilla on saattanut löytyä myös jugurttia ja hedelmiä. Terveellisyydestä ei siis voi oikein puhua.

Matkaa Slidellista New Orleansiin on vain reilut 40 km, joten päätimme ajella pikkuteitä ja katsastaa samalla paikallisia ostosmahdollisuuksia. Shoppailukierrokselta mukaan ei tarttunut juuri muuta kuin turistikrääsää. Automatka sen sijaan tarjosi melkoisia elämyksiä, kun ajelimme pitkin hiljaisia teitä suo- ja vesialueiden läpi. Päivän paras fiilis taisi olla, kun yhtäkkiä edessä oli kilometrien pituinen silta ja ympärillä näkyi pelkkää vettä ja muita siltoja. Rannikolla muuten osataan huomioida vedenpinnan vaihtelut ja mahdolliset tulvat rakentamisessa: suurinpiirtein joka ikinen talo seisoi metrien korkuisten puupylväiden päällä. Ei liikuntarajoitteisille...

 Lomailemme nyt siis New Orleansissa pari päivää, matka jatkuu taas tiistaina. Tarkoituksena olisi myös pitää vapaata autoilusta, ja siksi majapaikan valinnassa sijainnilla oli suuri merkitys. Hotellimme on nimeltään St.Marie, ja se sijaitsee ranskalaisten korttelien alueella, aivan Bourbon Streetin kupeessa. Melkoista hulabalootahan tuolla näytti olevan, kun äsken kävimme syömässä ja samalla tallustelimme pitkin tuota kuuluisaa "bilekatua". Vähän sellaista Ibiza kohtaa Pattayan -meininkiä... Täytyy sanoa, että ainakin ensivaikutelman perusteella tykkään tästä kaupungista aika paljon enemmän päivällä kuin illalla.

Ja mites se kuuluisa kielimuuri? Vaikka osaamme kyllä molemmat englantia ihan hyvin, varsinkin täällä etelässä ihmisten puhe meinaa olla välillä melko hankalaa ymmärtää. Ja kun ei ensimmäisellä kerralla hoksaa, mitä joku on sanonut, voi vielä pyytää toistamaan. Mutta jos ei vielä sittenkään tajua, alkaa nolottaa eikä voi muuta kuin hymähdellä vaivautuneena ja toivoa, ettei se toinen sanonut mitään tärkeää. Esimerkki: joku mies oli tänään tullut sanomaan J:lle jotakin, ja vaikka J kuinka oli yrittänyt ymmärtää, ei viesti ollut päässyt perille asti. Lopuksi mies oli sanonut, että J:lla on uniikki tyyli. Aikamme asiaa ihmeteltyämme J tajusi, että polviin kääräistyt mustat housut saattoivat vähän näyttää arkikäyttöön otetuilta puvunhousuilta, varsinkin jos päällä on lisäksi lyhythihainen kauluspaita. :D

Huomiseksi suunnitelmissa jotain kivaa :)

//A

P.S. Suklaa saattaa sulaa auton takakontissa, jos lämpötila ulkona on yli +35 astetta...

Knoxville - Slidell

Tänään herättiin taas aikaisin aamulla ja jotakuinkin kello 8 olimme Knoxvillen ohitustiellä aamupalan syöneenä, A:n aloittaessa maratonin jonka mitta oli 570 mailia, eli noin 920 kilometriä. Päätös etapista tehtiin aamulla, jo illalla alettiin metsästämään huonetta halvalla sopivilta etäisyyksiltä, mutta sitä ei löytynyt ennen kuin väsy iski. Järkevimmältä tuntui tulla tänne New Orleansin hoodeille (matkaa New Orleansiin tästä 30 mailia), ja kun löytyi hinta-laatusuhteelta hyvä huonekin, päätettiin ottaa iso harppaus. Täällä kannattaa aina hiukan metsästää huonetta ja nimenomaan varata se netistä jolloin hinnasta saa yleensä vähintään 10% pois. Automatka sujui rivakasti ja aikavyöhykkeenkin vaihtuessa oltiin hyvissä ajoin perillä, aikaa lähdöstä kului 10,5h ajamatta ylinopeutta.

Tähän mennessä teillä on melkein joka päivä ollut onnettomuudesta johtuvia jonoja. Atlantic Cityn ja Baltimoren välillä oli vastaantulijoiden kaistalla kuolonkolari, ja siellä liikenne todella seisoi. Amerikkalainen ajotyyli kyllä kerjääkin onnettomuuksia. Kunnon turvaväliä on ihan turha jättää koska joku siihen yrittää mahtua, ja ylinopeutta ajaa 95% tiellä olijoista, tosin mitä kauemmaksi etelään ollaan tultu, sitä paremmin rajoituksia noudatetaan. Jo ensimmäisenä päivänä parinkymmenen minuutin ajon jälkeen kävi selväksi pelin henki, jos joku saa päähänsä mennä johonkin väliin on parempi väistää, siihen väliin kyllä yritetään, riippumatta mahtuuko siihen auto tai ei. Tänään nähtiinkin potentiaalinen kolari, citymaasturi pyörähteli ympäri kaistoja ison savun saattelemana, onneksi siinä vältyttiin isommalta kun muut onnistuivat tämän sankarin väistämään. Tänään hiukan hymyilin ääneen kun ajeltiin kaksikaistaista tietä ja yhtäkkiä liikenne pakkautui, hetken kerkesin jo epäilemään onnettomuutta. Syyksi kuitenkin paljastui senior citizen, joka ajoi ohituskaistaa rennosti tupakkaa tuprutellen, ilmeisesti nopeutta oli pitänyt laskea 70 mailin rajoituksella alle 50 mailin nopeuteen että hetkestä voi nauttia.

                                         Hyvät melonit

Huomiseksi olisi tarkoitus varata huone New Orleansista ja viipyä siellä pari päivää kun sääkin näkyy pysyvän hyvänä. Tänään mieliala nousi sitä mukaan kuin maisema alkoi muuttua. Great smoky mountains oli nimensä veroinen, ja omalla tavallaan niin vaikuttava ja hieno kokemus.  Eteläinen kasvisto taas on toisella tavalla todella nautittava ja Johnny Cashia kuunnellen on niin helppo päästä tunnelmaan.

/ / J

p.s. äiti lähetä rahaa

Baltimore - Knoxville

Tervehdys Tennesseestä. Kahden päivän aikana on kilometrejä kertynyt karkeasti arvioiden 900, joista iso osa mutkaisella vuoristotiellä. Torstaiaamuna starttasimme auton Baltimoressa ja päätimme, että D.C saa ainakin toistaiseksi jäädä väliin. Katsotaan sitten loppureissusta, jos on vielä aikaa tehdä koukkaus siihen suuntaan, mutta kumpaakaan ei varsinaisesti harmita, vaikka koko kaupunki jäisikin näkemättä. Suurkaupungin vilinän sijaan kaasujalka alkoi vipattaa vuoriston suuntaan. Meidän reittimme kulki Baltimoresta vähän pienempiä teitä Charlottesvillen kupeeseen, mistä jatkoimme kohti Appalakeilla kulkevaa Blue Ridge Parkwayta. Ja kyllä kannatti: ihan mieletön maisemareitti! Sen varrella on paljon näköalapaikkoja, joten aika huikeita kuvia on tullut otettua. Kaiken lisäksi siellä saa ajella aika rauhassa, varsinkin noihin moottoriteihin verrattuna liikenne on suorastaan olematonta. Eläimiäkin siellä asuu: mehiläisten ja mäkäräisten lisäksi näimme mm. haukkoja, oravia, myyriä ja vieläpä metsäkaurisäidin pikkuisen Bambinsa kanssa. Hauskan näköistä väkeä. :)

Blue Ridge Parkwaylla saa kulumaan helposti ainakin kaksi päivää, ja niinpä mekin yövyimme välissä kaupungissa nimeltä Lynchburg. Illalla pääsimme todistamaan toisenlaisia luonnonvoimia, kun kaupungin päälle sattui kunnon ukkosmyrsky. Enpä ole tuollaista salamointia monesti nähnyt! Uni tuli kuitenkin taas jo kymmenen aikaan, ja tänä aamuna jatkoimme matkaa vähän jälkeen seitsemän. Jotain hyötyä jet lagistakin on. :D

Liikenteestä vielä muutama sana. Useimmat ihmiset ajavat kuin hullut. Varsinkin rekkakuskit. Yritäpä siinä sitten ajella rauhassa, kun iso rekka on joko kiinni takapuskurissa tai lähtee väkisin ohi, vaikka mekin ajaisimme pari mailia tunnissa yli nopeusrajoituksen. Muutenkin porukka ohittelee miten, milloin ja mistä sattuu. Eipähän pääse väsähtämään, kun on koko ajan toimintaa ympärillä...

Huomenna otamme suunnan kohti Louisianaa ja New Orleansia. Saas nähdä, kuinka kauan tuolla etapilla menee; matkan voi helposti tehdä kahdessa päivässä, mutta voi myös olla että jo huomenna pääsemme aika lähelle määränpäätä.

// A

P.S. Shoppailusaldo vaatteiden osalta - A: ei mitään, J: kolme pakettia sukkia. :D

New York - Baltimore

Ensimmäinen ajopäivä onnistuneesti ohi. Huh! Kämmenet ovat hikoilleet, mutta selvittiin kunnialla Baltimoreen asti. Maileja kertyi päivän aikana vajaat 300, eli n. 470 km. Ja yllättävän helposti. Matka alkoi NY:sta aamulla yhdeksän pintaan (yllättävän hyvin nukuttiinkin, vaikka aamuviideltä tuntui että uni ei enää tule), ja suunnaksi otettiin Atlantic City.  Perille saavuimme puolenpäivän aikaan. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme tallustelemaan Boardwalkille, joka on rannassa kulkeva kävelykatu. Sää oli mitä parhain, ja parin tunnin pysähdyksemme aikana pääsimme nauttimaan sekä auringosta että lempeästä Atlantin tuulesta. Atlantic city on kasinokaupunki, ja siksipä myös meidän piti käydä lahjoittamassa muutama dollari pelikoneisiin. Toivotaan, että Vegasissa käy sitten parempi pelionni...

Iltapäivällä matka jatkui kohti Baltimorea ja seuraavaa yöpymispaikkaa. Olemme varanneet majoituksen etukäteen kolmeksi ensimmäiseksi yöksi; huomisen jälkeen mennään walk in -meiningillä sen mukaan, mihin asti olemme ehtineet ajaa. Moottoritiellä matka taittuu mukavan nopeasti, mutta sen minkä ajassa voittaa, luultavasti maisemissa häviää. Ylitimme esimerkiksi muutaman ison sillan, mutta betoniset korkeat aidat peittivät maiseman lähes kokonaan. Lisäksi isoilla moottoriteillä on paljon tietulleja (nähtäväksi jää, miten paljon niitä on muissa osavaltioissa), joihin uppoaa yllättävän paljon rahaa. Meillä on autossa laite, jonka avulla voimme ajaa tietullien läpi eikä tarvitse pelata käteisen kanssa joka kerta. Vuokraamo laskuttaa tietullit sitten auton palautuksen yhteydessä. Kätevä systeemi, noihin tulleihin saisi nimittäin helposti menemään melkoisen summan käteistä, eikä sitäkään ole mukana ihan rajattomasti. Päätimme kuitenkin, että jatkossa yritämme välttää isoimpia teitä sekä maksujen että maisemien takia, mikäli se on ajallisesti mahdollista. Tarkoituksena kuitenkin on nähdä kuuden viikon aikana muutakin kuin tienpintaa ja korkeita kaiteita.

Navigaattori on kyllä ihana kapistus, sen verran monimutkaisia tiejärjestelyitä välillä näkyi. Niihin neljä tai viisi kaistaa yhteen suuntaan -moottoriteihin kuitenkin tottuu yllättävän äkkiä, sillä loppumatkasta liikenteen paljoutta ei enää älynnyt edes kovasti ihmetellä. Totesimme, että kaikkein järkevintä on ajaa keskikaistaa, sillä liittymiä lähtee sekä vasemmalle että oikealle. Kaikenlaisia hulluja kuskeja näkyy vaikka millä mitalla, itse olemme ajelleet nopeusrajoitusten mukaan, vaikka porukka painelisi ohi vasemmalta ja oikealta. Ei huvita ottaa sakkoja vielä tässä vaiheessa.

Tämä hauska kulkuneuvo on jaettava teidänkin kanssanne:

Tähän asti suurin vastoinkäyminen koettiin, kun huomasimme, ettei adapterimme sovikaan yhteen läppärin piuhan kanssa. Akkukin loppui sopivasti ennen kuin huomasimme koko asiaa. Ei muuta kuin ostoksille. Vaihtoehtoina oli hankkia joko uusi piuha koneeseen tai monikäyttöisempi adapteri. Lähiseudun BestBuy-liikkeestä saattoi uuden adapterin (n. 50 $ halvempi kuin uusi piuha, jes!) lisäksi tarttua mukaan myös uusi ihana iPod 16g muistilla, melkein 100€ halvemmalla kuin Suomesta. Toinen jes. :) Ja kolmas jes taitaa olla se, että J huomasi juuri, että telkkarista tulee suorana Stanley Cupin finaaliottelu. Tänään pystytäänkin siis ehkä valvomaan pidempään kuin yhdeksään. :D

Huomisen suunnitelma on vielä vähän auki. Illalla pitäisi olla Richmondissa, ja tarkoitus oli käydä päivällä Washington D.C:ssa muutaman tunnin pyörähdyksellä. Sinne taitaa kuitenkin olla turha lähteä oman auton kanssa sompailemaan kun aikaa on noin vähän, joten parin tunnin turistikiertoajelu voisi tässä tapauksessa toimia. Ainoa miinus on, että tähän mennessä olemme löytäneet vain sellaisia, joihin pitää varata paikka etukäteen ja sitten marssia printattu lippu kourassa lähtöpaikalle. Koska meillä ei ole printteriä mukana matkalaukussa, tämä osio tuottaa hiukan ongelmia. Jos sopivaa pakettia ei löydy, saattaa olla että koko D.C jää välistä ja keksimmekin sen sijaan jotain aivan muuta. Mutta sen näkee sitten viimeistään huomenna. :)

// A

Ensimmäinen etappi

Terveisiä New Yorkista!

Erinäisistä epävarmuustekijöistä huolimatta päästiin matkaan suunnitelmien mukaisesti. Vielä maanantaina käytiin hoitamassa vakuutukset kuntoon ja varattiin auto valmiiksi netistä. Muutama tunti sitten laskeuduttiin JFK:n kentälle, ja nyt istutaan melkoisen väsyneinä ensimmäisen yön majapaikassa, hotellissa nimeltä Hampton Inn lähellä lentokenttää. Tästä on hyvä jatkaa aamulla kohti varsinaisia seikkailuja.

Tähän asti kaikki on mennyt jopa pelottavan hyvin. Lento meni mukavasti, ja minäkin sain nukuttua pari tuntia. Finnairin koneessa oli tarjolla kaikki mukavuudet, omasta "telkkarista" löytyi mm. elokuvia, tv-sarjoja, musiikkia ja pelejä. Hauskana yksityiskohtana oli, että joitakin pelejä pystyi pelaamaan toista matkustajaa vastaan. Menin sitten tietysti tuurilla voittamaan J:n backgammonissa. :D

JFK:n kentällä kaikki sujui lopulta melko joutuisasti, vaikka aluksi näyttikin että passintarkastuksen jonossa vierähtää koko ilta. Siitäkin kuitenkin selvittiin, ja suunnistimme matkalaukkujen kanssa kohti autovuokraamoa. Ilmainen AirTrain vei terminaalista suoraan Federal Circlelle, jossa eri vuokraamojen toimipisteet sijaitsevat. Meidän valintamme oli Budget. Varasimme etukäteen standard-luokan auton, ja tiskillä meillä oli mahdollisuus valita muutaman automerkin välillä. Merkillä ei ollut niin väliä, joten pyysin virkailijaa antamaan sellaisen auton, jota tällainen 153-senttinen tyttönenkin pystyy ongelmitta ajamaan. Autoksemme valikoitui näillä perusteilla Nissan Altima. Mitään tyrkyttämistä tai muuta emme kokeneet, saimme sen mitä olimme tilanneet eikä virkailija yrittänyt väkisin saada meitä ostamaan mitään ylimääräistä. Toki olimme jo varausvaiheessa ilmoittaneet tarvitsevamme sekä kolari- ja varkausvakuutuksen että kolmannen osapuolen vahingot korvaavan vakuutuksen, jotka ovatkin ne kalleimmat.

Sain kunnian ottaa ensimmäisen ajovuoron, toisin sanoen muutaman kilometrin matkan lentokentältä hotellille. Automaattivaihteiden käyttöön tottui pian, enemmän jännitti liikenne. Navigaattori osoittautui heti korvaamattomaksi apuvälineeksi, sen verran mutkaista reittiä jouduimme hotellille ajelemaan. Muiden autoilijoiden vauhti hirvitti, mutta päätimme olla välittämättä siitä ja köröttelimme rauhassa ihan omaa vauhtia... Selvisimme kuitenkin perille ilman kolareita, joten voi kai sanoa, että ensimmäisestä haasteesta on selvitty. :)

Huomenna alkaa varsinainen automatka. Aamulla starttaamme kohti Baltimorea, ja matkalla olisi tarkoitus koukata Atlantic Cityn kautta. Toiveissa on siis kunnon yöunet, jotta jaksamme ajaa skarppina useamman tunnin. Nukkumatti kolkuttelee ovella, onhan kellokin jo kahdeksan... Hyvää yötä!

// A

Ennakkotunnelmia

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, viikon päästä tähän aikaan istutaan epämukavasti lentokoneen penkissä. Urpo eli J todennäköisesti nauttii olostaan unten mailla, viltin alla ja tulpat korvissa. Minä luultavasti mietin, mitä olen unohtanut tehdä/ottaa mukaan, mikä voi vielä mennä pieleen, miksi kaikki muut pystyvät nukkumaan mutta minä en ja miten sillä automaattivaihteisella autolla ajetaankaan. Tiistaina 14.6. nimittäin starttaa Urpon ja Turpon odotettu reissu autolla ympäri Yhdysvaltoja.

Tarkoituksena on lentää New Yorkiin, vuokrata sieltä auto ja lähteä kiertämään maita ja mantuja muutamaksi viikoksi. Koska vuokrafirmat veloittavat melkoisen paljon, jos autoa ei palauta samaan paikkaan, päätimme että heitämme astetta isomman lenkin maan halki ja takaisin ja palautamme auton Nykiin heinäkuun lopulla. Reissun lopuksi jäämme vielä viettämään autotonta kaupunkilomaa muutamaksi päiväksi ennen paluulentoa Suomeen elokuun alussa.

Reittisuunnitelma on alustavasti tehty, ainakin matkan ensimmäiselle puolikkaalle. Koska loppumatkasta on tarkoitus jäädä pällistelemään Nykin ihmeitä, lähdemme tien päälle heti kuin mahdollista (lue: seuraavana aamuna, koska ollaan kuitenkin aikaeron takia ihan pihalla vielä tiistaina). Reittimme kulkee Nykistä Washington D.C:n kautta kohti New Orleansia. Tälle etapille mahtuu myös maisemareitti Blue Ridge Parkway. Matkalla kohti länttä reitille osuvat vielä ainakin Dallas (TX), Albuquerque (NM) ja Arizonassa Grand Canyon. Ennen Urpon matkan kohokohtaa, Las Vegasia, koukkaamme pariksi päiväksi San Diegoon. Kurkkaamme Death Valleyn ja nautimme Kalifornian auringosta. San Franciscoa kohti ajellessa taitaa ykköstie olla ainoa vaihtoehto, jos haluaa oikeasti nähdä maisemia - sinne siis. SF:sta auton keula kääntyy taas kohti itää. Lopullinen reitti varmistunee säiden ja aikataulun sanelemana, mutta tavoitteena olisi päästä vielä näkemään Chicago ja Niagara Falls ennen paluuta New Yorkiin.

Reissuvalmistelujen kanssa ei olla pidetty kiirettä, ainoastaan lennot Helsinki-New York-Helsinki ja muutaman yön majoitus on varattu tuossa keväällä. Auton kanssa jahkaillaan vielä pari päivää, samoin vakuutukset on vielä hoitamatta - mutta ehtiihän tässä. ;) Budjetti on olemassa, ja siinä myös toivottavasti pysytään ainakin suunnilleen. On mukava huomata, että esimerkiksi majoitukseen ei ole pakko laittaa niin huimia summia kuin täällä meillä päin.

Tästä se lähtee - pidetään peukkuja, että ei jouduta tornadon riepoteltavaksi tai mitään muutakaan ei-toivottua. Ikimuistoista kesää odotellessa!

//Turpo eli A