The Big Easy

Eilinen pitkä ajopäivä osoittautui mitä parhaimmaksi ratkaisuksi, koska siten pääsimme niin lähelle New Orleansia että tänä aamuna sai rauhassa nukkua. Tai no, sisäinen kello herätti taas puoli kahdeksan maissa, mutta siis periaatteessa olisimme voineet nukkua... Lähdimme liikkumaan majapaikasta vasta puoli yhdentoista aikaan, kun ensin olimme nauttineet hotellin tarjoaman aamiaisen. Huonehintaan kuuluva aamiainen on kaikkialla ollut lähestulkoon sama: pullaa ja valkoista leipää, sokeroituja muroja ja vohveleita. Hyvällä tuurilla on saattanut löytyä myös jugurttia ja hedelmiä. Terveellisyydestä ei siis voi oikein puhua.

Matkaa Slidellista New Orleansiin on vain reilut 40 km, joten päätimme ajella pikkuteitä ja katsastaa samalla paikallisia ostosmahdollisuuksia. Shoppailukierrokselta mukaan ei tarttunut juuri muuta kuin turistikrääsää. Automatka sen sijaan tarjosi melkoisia elämyksiä, kun ajelimme pitkin hiljaisia teitä suo- ja vesialueiden läpi. Päivän paras fiilis taisi olla, kun yhtäkkiä edessä oli kilometrien pituinen silta ja ympärillä näkyi pelkkää vettä ja muita siltoja. Rannikolla muuten osataan huomioida vedenpinnan vaihtelut ja mahdolliset tulvat rakentamisessa: suurinpiirtein joka ikinen talo seisoi metrien korkuisten puupylväiden päällä. Ei liikuntarajoitteisille...

 Lomailemme nyt siis New Orleansissa pari päivää, matka jatkuu taas tiistaina. Tarkoituksena olisi myös pitää vapaata autoilusta, ja siksi majapaikan valinnassa sijainnilla oli suuri merkitys. Hotellimme on nimeltään St.Marie, ja se sijaitsee ranskalaisten korttelien alueella, aivan Bourbon Streetin kupeessa. Melkoista hulabalootahan tuolla näytti olevan, kun äsken kävimme syömässä ja samalla tallustelimme pitkin tuota kuuluisaa "bilekatua". Vähän sellaista Ibiza kohtaa Pattayan -meininkiä... Täytyy sanoa, että ainakin ensivaikutelman perusteella tykkään tästä kaupungista aika paljon enemmän päivällä kuin illalla.

Ja mites se kuuluisa kielimuuri? Vaikka osaamme kyllä molemmat englantia ihan hyvin, varsinkin täällä etelässä ihmisten puhe meinaa olla välillä melko hankalaa ymmärtää. Ja kun ei ensimmäisellä kerralla hoksaa, mitä joku on sanonut, voi vielä pyytää toistamaan. Mutta jos ei vielä sittenkään tajua, alkaa nolottaa eikä voi muuta kuin hymähdellä vaivautuneena ja toivoa, ettei se toinen sanonut mitään tärkeää. Esimerkki: joku mies oli tänään tullut sanomaan J:lle jotakin, ja vaikka J kuinka oli yrittänyt ymmärtää, ei viesti ollut päässyt perille asti. Lopuksi mies oli sanonut, että J:lla on uniikki tyyli. Aikamme asiaa ihmeteltyämme J tajusi, että polviin kääräistyt mustat housut saattoivat vähän näyttää arkikäyttöön otetuilta puvunhousuilta, varsinkin jos päällä on lisäksi lyhythihainen kauluspaita. :D

Huomiseksi suunnitelmissa jotain kivaa :)

//A

P.S. Suklaa saattaa sulaa auton takakontissa, jos lämpötila ulkona on yli +35 astetta...